Äärinationalistiset Nashi-nuoret osoittivat mieltään EU:n viisumirajoituksia vastaan

Nashi-nuoret syyttävät Viroa systemaattisesta vainosta viisumiasioissa.

Euroopan komission Moskovan toimitalon eteen on kerääntynyt satoja nuoria, joista noin puolella oli yllään punainen hupputakki - Putin-mielisen nuorisojärjestön Nashin tavaramerkki. Mielenosoittajat kokoontuivat nyt jo toista kertaa osoittamaan mieltään Viroon pyrkineiden jäseniensä käännyttämisestä Schengen-alueiden rajalta tämän kuun alussa.

Toinen käännytyksistä tapahtui Suomen rajalla 3. tammikuuta.

- Tällä kerralla se olin minä, huomenna se voi olla kuka tahansa teistä, julisti käännytyspäätöksen saanut Marian Skvortsovoi puhujankorokkeeltaan.

- Euroopan unioni toteuttaa kaksinaismoraalia. Samaan aikaan puhutaan vapaasta liikkuvuudesta ja demokratiasta, mutta demokraattiseen järjestöön kuuluminen ulkomailla estää maahanpääsyn. Kuinka näin voidaan toimia, kysyi järjestön puheenjohtaja Nikita Boronikov.

Boronikov epäili myös, ettei Nashin satatuhatpäisestä jäsenkunnasta kukaan kohta pääse Euroopan unionin alueelle, jos Viro saa päättää asiasta.

Viro liittyi Schengen-alueeseen 21. joulukuuta. Samalla se sai oikeuden estää viisumien myöntäminen ei-toivotuiksi katsomilleen henkilöille koko Schengen-alueelle. Nashi-järjestöllä on huono maine Virossa, ja se on vahvistunut erityisesti Pronssisoturi-mellakoiden jälkeen.

Suomea ei syytetty mistään

Nashi-järjestö on kiukkuinen Euroopan unionille ja erityisesti Viron valtiolle, joka järjestön mielestä käyttää väärin oikeuttaan antaa maahantulokieltoja.

- Ymmärrämme kyllä että Suomi joutuu noudattamaan Schengen-sopimuksen sitoumuksia. Emme katso, että Suomi on toiminut tässä millään lailla väärin. Sen sijaan Viro on tehnyt tämän päätöksen pelkästään järjestöömme kuulumisen takia, Boronikov sanoi.

Moskovan mielenosoitus pidettiin samana päivänä kuin Virossa alkoi viimesyksyisiä Pronssisoturi-mellakoita koskeva oikeudenkäynti. Nashi-järjestön epäillään olleen osallisena tilanteen kärjistymisessä. Mellakoissa kuoli yksi ihminen ja useita loukkaantui.

- Tämän mielenosoituksen osuminen samalle päivälle on kyllä puhdasta sattumaa. En edes tiennyt että oikeudenkäynti alkaa tänään, Boronikov vakuutti.

"Ryhmäpäätökset eivät ole mahdollisia"

Suomen Moskovan-suurlähetystön mukaan ongelmat liittyvät Schengen-järjestelmän siirtymäkauteen, ja niistä päästään pian yli.

- Tämä (tammikuussa käännytetyn) viisumi oli annettu ja myönnetty ennen kuin Virosta tuli Schengen-järjestelmän täysimääräinen jäsen. Jonkin ajan kuluttua tällaisia tilanteita ei enää tule, kun tätä päivämäärää ennen annetut viisumit vanhenevat, kertoo suurlähettiläs Harry Helenius.

Heleniuksen mukaan Nashi-järjestön epäilykset kaikkien jäsenten käännyttämisestä ovat turhia.

- Tällaiset ryhmäpäätökset eivät ole mahdollisia. Käsittääkseni tämä henkilö on ryhmän aktiivijäsen, jolla on ollut myös jokin rooli Pronssisoturikahakassa, Helenius toteaa.

Jo myönnettyjen viisumien mitätöintejä tuskin joudutaan tekemään siirtymävaiheen jälkeen monia. Silti viisumien myöntämiskäytännöissä tulee vastakin olemaan eroja eri maiden kesken, Helenius toteaa.

- Viisumin hakeminen on aina yksilökohtainen asia henkilön ja vastaavien viranomaisten välillä. Silti löytyy varmasti tilanteita ja tahoja, joilla on kiusaus politisoida asiaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat