Äänten käsinlasku jatkuu Floridassa

Äänten käsinlasku saa jatkua Floridan Palm Beachissa.

Presidentinvaalien ääntenlasku käsin alkoi Floridan Palm Beachin piirikunnassa varhain perjantaina Suomen aikaa. Käsin laskettavia ääniä on piirikunnassa noin 460 000. Floridan korkein oikeus päätti myöhään eilisiltana Suomen aikaa, että äänten käsinlaskenta voi jatkua Palm Beachin piirikunnassa.

-Tarkistuslaskennan jatkamiselle ei ole mitään laillista estettä, totesi Floridan korkein oikeus yksimielisessä päätöksessään. Päätös on voitto demokraattisen puolueen presidenttiehdokkaalle Al Gorelle ja tappio republikaanien ehdokkaalle George W. Bushille.

Floridan ylin vaaliviranomainen, republikaaneihin lukeutuva Katherine Harris ilmoitti aiemmin eilen, ettei hän hyväksy virallisiin tuloksiin muutoksia eräiden piirikuntien käsinlaskennan perusteella. Goren kannattajat pyysivät Floridan korkeinta oikeutta kumoamaan Harrisin päätöksen.

Harris on ilmoittanut vahvistavansa Floridan ääntenlaskun lopullisen tuloksen lauantaina, jolloin ulkomailta tulevat postiäänet on saatu laskettua. Ulkomailta Floridaan arvioidaan tulevan noin 2 000-4 000 äänestäjän äänet.

Virallisten tulosten mukaan republikaanien ehdokas George W. Bush johtaa 300 äänellä Floridassa Goreen nähden. Floridan voittaja saa taakseen Floridan 25 valitsijamiestä ja on Yhdysvaltain presidentinvaalien voittaja.

(MTV3-STT-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat