Äänestysaktiivisuus kaukana huippuvuosista

Huippuvuosina eduskuntavaaleissa äänesti 85 prosenttia äänioikeutetuista. Viime vaaleissa äänioikeuttaan käytti 70,5 prosenttia.

Äänestysaktiivisuus ei kuitenkaan ole historian heikoin. Vähäisintä oli äänestysinto oli vuonna 1913, jolloin eduskuntavaaleissa äänesti 51,1 prosenttia äänioikeutetuista.

Äänestysaktiviisuus eduskuntavaaleissa

Äänestysvilkkaus on viime vuosina pyörinyt 70 prosentin tuntumassa – viiden prosentin heitolla suuntaan tai toiseen. Viime eduskuntavaalit vuonna 2011 oli poikkeus, kun äänestysprosentti nousi edellisestä kerrasta. 

2011 oli perussuomalaisten jytky-voiton vuosi. 

MTV:n vaaliasiantuntija, Åbo Akademin professori Kimmo Grönlund arvioi porvaripuolueiden hyötyvän, jos äänestysvilkkaus jää alhaiseksi ensi kuun vaaleissa.

– Erityisesti kokoomus höytyisi alhaisesta vilkkaudesta. Samoin pienemmässä mittakaavassa RKP, jonka äänestysluvut ovat pienempiä. Vasemmistopuolueet, erityisesti SDP kärsisi ja myös vihreät, koska vihreiden äänestäjäkunta on epävarmaa. Toisaalta kaikki on niin suuressa muutoksessa tällä hetkellä, että ei oikein uskalla sanoa mitään siitä kuka hyötyy.

Grönlund uskoo, että mahdollisuus äänestää sähköisesti nostaisi erityisesti nuorempien äänestysaktiivisuutta.

Lue myös:

    Uusimmat