Äänestys alkoi Puolan vaaleissa

Puolassa on alkanut äänestys parlamenttivaaleissa, jotka todennäköisesti tuovat jatkokauden istuvalle pääministerille Donald Tuskille.

Pääministerin keskusta-oikeistolaiselle Kansalaisfoorumille povataan selkeää voittoa Jaroslaw Kaczynskin konservatiiveista. Tuoreimmissa mielipidemittauksissa Kansalaisfoorumin kannatus oli runsaat 35 prosenttia ja konservatiivien noin 29.

Jos Tusk voittaa, hänestä tulee ensimmäinen pääministeri, joka pääsee jatkokaudelle kommunismin kaatumisen jälkeen. Jos äänestysprosentti jää kovin alhaiseksi, Tuskin hallituskumppanilla PSL-puolueella saattaa olla vaikeuksia. Se pakottaisi Kansalaisfoorumin etsimään uutta koalitiota.

Vaalien yllättäjäksi on povattu suurliikemies Janusz Palikotin puoluetta, joka vastustaa avoimesti katolisen kirkon valtaa ja vaatii muun muassa aborttilain höllentämistä. Puolueelle on ennustettu jopa kymmenen prosentin kannatusta.

Äänestyspaikat sulkeutuvat iltakymmeneltä Suomen aikaa, minkä jälkeen julkistetaan ensimmäisten ovensuukyselyjen tulokset. Virallisia tuloksia saadaan odottaa huomiseen asti.

(MTV3–STT–Reuters–AFP)

Lue myös:

    Uusimmat