Aamulehti-yhtymän liikevaihto kasvaa

Aamulehti-yhtymän kuluvan vuoden ensimmäisen kolmanneksen liikevaihto kasvoi kolme prosenttia viime vuodesta. Liikevaihto oli 517 miljoonaa markkaa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 500 miljoonaa markkaa. Konsernista myytyjen ja siihen ostettujen liiketoimintayksiköiden liikevaihdot huomioon ottaen kasvu on 13 prosenttia.

Yhtymän voitto ennen varauksia ja veroja oli 32 miljoonaa markkaa, kaksi miljoonaa edellisvuotta pienempi. Käyttökate oli katsausjaksolla 79 miljoonaa markkaa, josta kolme miljoonaa on pääasiassa käyttöomaisuusosakkeiden myyntivoittoa.

Liikevaihdon suotuisaan kehitykseen ovat vaikuttaneet konserniin ostetut Valkeakosken Sanomat Oy ja Lapin Kansa Oy sekä Alprintin edelleen lisääntynyt sanomalehtituotteiden vienti ja Data Check Oy:n kasvu.

Kokonaisliikevaihdon odotetaan tänä vuonna nousevan runsaaseen 1,6 miljardiin markkaan viime vuoden 1,4 miljardista. Kasvua edesauttaa Satakunnan Kirjateollisuus Oy:n osto konserniin toukokuussa. Konsernin toiminnallisen tuloksen odotetaan niin ikään parantuvan edellisvuodesta.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat