Aamulehti: Risto E. J. Penttilä sittenkin europarlamenttiin

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilä suunnittelee sittenkin lähtevänsä kahdeksi vuodeksi europarlamenttiin, kirjoittaa Aamulehti. Penttilä hoitaisi samalla myös toimitusjohtajan tehtäviään, mutta tehtäviä kevennettäisiin.

Penttilä kertoo, että asiasta on käyty epävirallisia keskusteluja keskuskauppakamarin hallituksen kanssa. Penttilän mukaan asia ratkeaa lähiaikoina.

Penttilä on ensimmäisellä varasijalla europarlamenttiin Ville Itälältä (kok.) maaliskuussa vapautuvalle paikalle. Itälä siirtyy tuolloin jäseneksi Euroopan tilintarkastustuomioistuimeen.

Vielä syyskuussa Penttilä sanoi, ettei aio ottaa paikkaa vastaan. Penttilä sanoi tuolloin haluavansa keskittyä työhönsä Keskuskauppakamarissa, koska siellä hän pystyy edistämään paremmin suomalaisten asiaa.

Penttilä valittiin Keskuskauppakamarin toimitusjohtajaksi viime toukokuussa.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat