Aaltola: Trump teki riskipitoisen siirron erottaessaan FBI-johtajan

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump teki riskipitoisen siirron erottaessaan FBI-johtaja Mike Comeyn, arvioi Ulkopoliittisen instituutin ohjelmajohtaja Mika Aaltola STT:lle.

– Historiallisesti on hyvin harvinaista, että FBI:n johtaja erotetaan. Tällaisia on tapahtunut hyvin harvoin. Yhdysvaltain systeemi on sellainen, että FBI:n johtaja valitaan virkaansa ja hänen on tarkoitus presidentistä huolimatta johtaa rikostutkintaa Yhdysvalloissa, Aaltola sanoo.

– Varsinkin tässä tilanteessa, kun tutkinta on kohdistunut presidentin lähipiiriin, on päätös hyvin skandaalipitoinen. Siitä nousee varmasti aikamoinen myrsky Washingtonissa.

Valkoinen talo ilmoitti varhain tänään Suomen aikaa, että Trump on erottanut Comeyn, jonka virkakauden piti kestää vielä useita vuosia. Valkoisen talon tiedottajan Sean Spicerin mukaan presidentti noudatti oikeusministeri Jeff Sessionsin sekä apulaisoikeusministeri Rod Rosensteinin suositusta asiassa.

Spicerin mukaan FBI:n uuden johtajan etsintä alkaa heti.

"Ajankohtakysymys keskeinen"

Aaltolan mukaan päätöksen ajankohta on epäilyttävä, vaikka muodollisia perusteluja erottamiselle varmasti onkin. Yhdysvaltalaismedian mukaan Trumpin hallinto on ilmaissut, että erottamisen taustalla on Comeyn toiminta demokraattien Hillary Clintonin sähköpostitutkinnassa.

– Ajankohtakysymys on keskeinen. Presidentin lähipiiriin kohdistuvien epäilyksien päätutkija erotetaan, siinä on melkoisia konfliktiristiriitoja.

Aaltola arvioi, että senaatissa syntyy erottamisen myötä painetta nimittää erikoissyyttäjä vetämään tutkintaa.

– Tämä asettaa etenkin keskeisiä republikaanisenaattoreita paineen alle, uskaltavatko he arvostella presidenttiä tai ehdottaa erikoissyyttäjän nimeämistä.

Aaltolan mukaan Trumpin toiminta herättää muistoja Yhdysvaltain entisestä presidentistä Richard Nixonista, Watergate-skandaalista ja siitä prosessista, joka johti istuvan presidentin eroon.

– Panokset kohoavat koko ajan. Jos senaatista löytyy vastustusta, tämä saattaa olla kohtalokas (päätös) Trumpille. 

Lue myös:

    Uusimmat