Aalto-yliopiston kohulehtorin tekemisistä oltu tietoisia jo vuosia puuttumatta asiaan, myös muiden opettajien käytös kummastuttaa – koulun dekaani: "Selvitämme asiaa"

Tutkivan journalismin verkkojulkaisu Long Play kertoo, että Aalto-yliopiston muodin laitoksen opettajat olisivat arvostelleet opiskelijoita sosiaalisessa mediassa.

Long Play julkaisi tiistaina jutun, jossa joukko Aalto-yliopiston muodin linjan opiskelijoita syytti linjan vanhempaa lehtoria Tuomas Laitista siitä, että tämä on nöyryyttänyt ja haukkunut heitä. Opiskelijoiden mukaan Laitinen olisi myös suosinut tiettyjä opiskelijoita.

Lehden mukaan ilmapiiri koulussa on kiristynyt jutun julkaisun jälkeen. Osa opiskelijoista on kerännyt Laitisen tueksi adressia. Lehden mukaan myös jutussa haastateltujen opiskelijoiden mielenterveyttä ja motiiveja on kyseenalaistettu.

Long Playn mukaan muodin oppiaineen johtaja Kirsi Niinimäki on myös levittänyt Laitista tukevaa adressia opiskelijoille. Viesti on lehden tietojen mukaan ollut Aallon tai muodin oppiaineen henkilökunnan ainut yhteydenotto opiskelijoihin alkuperäisen artikkelin julkaisun jälkeen.

Tuntiopettaja puolusti Laitista sosiaalisessa mediassa

Long Playn mukaan Aallon opettaja Aamu Salo puolestaan julkaisi Instagramissa tekstin, jossa hän syytti Laitista kritisoineita opiskelijoita ”emotionaalisten työkalujen puutteesta” ja puhui ”koston tavoittelusta”. Hän kehotti heitä ”kasvamaan aikuiseksi”.

– En tarkoittanut syyttää ketään, vaan sanoin oman mielipiteeni, Salo kommentoi STT:lle päivitystään. Hän työskentelee neulonnan tuntiopettajana Aalto-yliopistossa.

Oletko syyttänyt opiskelijoita "emotionaalisten työkalujen puutteesta"?

– Olen tarkoittanut, että tällaisissa tilanteissa tarvitaan emotionaalisia työkaluja eikä näissä tilanteissa kannata tavoitella kostoa, jossa mennään julkisesti riipimään asioita, vaan voisimme yhdessä keskustella asioista – se on kasvamisprosessi, jossa olisi hyvä osata kyseenalaistaa myös itseään.

Long Playn mukaan muodin linjan johto on ollut tietoinen Laitisen käytöksestä jo vuosien ajan, mutta asiaan ei ole puututtu.

Salo on aiemmin ollut opiskelija Aallossa, mutta on nykyisin opettajana.

Olet opettajana valta-asemassa suhteessa opiskelijoihin. Onko sinusta asiallista ottaa kantaa tällä tavalla sosiaalisessa mediassa?

– Minusta oma sosiaalisen median kanava on ystävilleni ja tuttavilleni. Suurin osa ystävistäni on tällä alalla. Koen, että minulla on oikeus ilmaista mielipiteeni asiasta, joka koskettaa omia opintojani.

Salo sanoo valmistuneensa tekstiili- ja vaatetusosastolta viime vuonna ja kommentoineensa asiaa ensisijaisesti "entisenä opiskelijana".

– Tosi moni ihminen kommentoi tätä asiaa julkisuudessa käymättä meidän laitoksella tai ymmärtämättä, mitä muodin opiskelu tarkoittaa. Haluaisin, että kaikki osapuolet pystyisivät keskustelemaan asiasta rakentavasti ja ilman syytöksiä.

Kirsi Niinimäki ei vastannut STT:n yhteydenottopyyntöihin.

Aalto: Selvitämme asiaa

Aallon dekaani Tuomas Auvinen sanoo STT:lle, että ei ole itse nähnyt adressin jakoa ja sosiaalisen median päivityksiä.

Hän sanoo, että Laitista tukevan adressin jako on tehty opiskelijoiden, ei henkilökunnan toimesta.

Hänen mukaansa yliopisto on myös ollut yhteydessä opiskelijoihin opiskelijajärjestöjen kautta jutun julkaisun jälkeen.

– Olemme keskustelleet Taiteiden ja suunnittelun ylioppilaiden opiskelijajärjestö Tokyon kanssa ja Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan kanssa. Molemmat ovat julkaisseet kannanoton ja meiltä on tulossa vastaus siihen.

Jos Long Playn väitteet pitävät paikkansa, olisiko tämä asiallista käytöstä opettajilta?

– Selvitämme nuo lausunnot, mutta tietenkään tämä ei olisi toiminta-ohjeiden mukaista.

Tällä hetkellä Laitisen nimittämisprosessi professoriksi on keskeytetty siksi aikaa, kunnes selvitys valmistuu.

– Teemme selvityksen ja katsomme tilannetta sitten. 

Lue myös:

    Uusimmat