A-lehdet lopettaa Isohain

A-lehtien "mobiilin elämämuodon" kannattajaksi perustama Isohai-lehti lakkautetaan. Viime elokuun lopussa alkaneen lehden viimeinen numero ilmestyi toukokuun alussa, kertoo Digitoday.

Lehteä tehtiin vakinaisessa työsuhteessa olevien päätoimittajan, toimituspäällikön ja taittajan ja ulkopuolisten avustajien voimin. Lehdellä oli muutamia tuhansia tilaajia tänä vuonna sen jälkeen kun Radiolinjan kustantama ilmaisjakelu loppui.

- Levikkimyynti ei edistynyt suunnitellussa aikataulussa ja nykyisessä taloustilanteessa myös ilmoitusmyynnin kanssa on ollut ongelmia, sanoo Radiolinjan sisältöjohtaja Marko Kulmala Digitodayssä.

Kulmalan mukaan Radiolinjassa suunnitellaan Isohai-nimisen lehden tai julkaisun lanseerausta uudelleen toisessa muodossa. Sitä on tarkoitus tehdä omin voimin.

- Julkaisuyhteistyö A-lehtien kanssa on kuitenkin päättynyt, Kulmala sanoo.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat