99 974 litran pudotus – tämä juoma ei kiinnosta salakuljettajia

Pirtun salakuljetuksen perinne on katkeamassa Suomessa, kertovat tullin tilastot. Tullin haaviin jäi viime vuonna vain 26 litraa pirtua, eli yli 95-prosenttista alkoholia.

Määrän pudotus on hurja, sillä vielä 1990-luvulla tulli saattoi takavarikoida pirtua yli 100 000 litraa vuodessa.

– Pirtun salakuljetus oli tuolloin tullin suurimpia työsarkoja, muistelee rikostorjuntajohtaja Esko Hirvonen.

90-luvun loppu ei kuitenkaan ollut Suomen historian vilkkainta salakuljetusaikaa. Kieltolain aikaan eli 1920- ja 1930-luvuilla salakuljettajat toivat maahan pirtua niin paljon, että sitä saatiin takavarikoitua jopa miljoona litraa vuodessa.

Nyt työllistävät huumeet

Pirtun salakuljetus romahti vuonna 2004, kun Viro liittyi Euroopan unioniin ja Suomessa laskettiin alkoholiveroa.

– Pirtulle ei ole enää markkinoita, kun 80-prosenttista viinaa saa tuoda Virosta omaan käyttöön suuria määriä, Hirvonen sanoo.

Tulli takavarikoi kuitenkin viime vuonna reilut 11 000 litraa alkoholia. Suurin osa pulloista takavarikoitiin Venäjän-matkailijoilta, jotka eivät olleet noudattaneet vaadittuja aikarajoituksia. Alkoholia saa tuoda Venäjältä vain, jos viettää maassa yli 20 tuntia. 

Eniten tullia työllistävät tällä hetkellä huumeet. Erityisesti huumeiden tilaaminen netin kautta on lisääntynyt rajusti. 

Lue myös:

    Uusimmat