98-vuotias teräsvaari kunnanvaltuustoon Norjassa

Pohjoisnorjalainen Balsfjordin kunta sai itsensä kertaheitolla kartalle toissapäiväisissä kuntavaaleissa.

Balsfjordin valtuustoon valittiin Norjan sekä vanhin ja että nuorin valtuutettu.

Norjan työväenpuolueen listalta ensi yrittämällään valtuustoon päässyt Helge Solvang on 98-vuotias teräsvaari ja maan kaikkien aikojen iäkkäin valtuutettu. Noin 5000 asukkaan kunnassa hän sai 54 ääntä.

Vaalitulos oli Solvangille yllätys.

- Mutta nyt lupaan tehdä lujasti töitä niiden asioiden puolesta, jotka ovat minulle tärkeitä, hän sanoo Norjan TV2:n verkkosivuilla.

Yllättynyt hän oli myös Norjan pääministerin, Työväenpuolueen puheenjohtajan Jens Stoltenbergin onnittelupuhelusta.

- Oletteko tosissanne? Puhunko minä Norjan pääministerin kanssa, epäuskoinen Solvang varmisteli puhelimessa.

Ikämies Solvang on hyväkuntoinen - hän muun muassa ajaa yhä autoa. Valtuustokausi on nelivuotinen, sen päättyessä hän olisi 102-vuotias.

Samaan valtuustoon - myös Työväenpuolueen listalta - valittiin maan nuorin valtuutettu, 17-vuotias Madelen Nordhus. Hän sai 72 ääntä.

Balsfjordin kunta, jonka suomenkielinen nimi on Paatsivuono, sijaitsee Tromssan läänissä.

(MTV3 - Norjan TV2)

Lue myös:

    Uusimmat