90-vuotias Mandela hukutettiin ylistyksiin

Kansakunnan isä, synnynnäinen johtaja, yksi 1900-luvun tärkeimmistä henkilöistä... ylistykselle ei ollut tulla loppua, kun Etelä-Afrikan entinen presidentti Nelson Mandela vietti 90-vuotissyntymäpäiviään tänään.

Mandela vietti juhlapäiväänsä perheensä ja ystäviensä kanssa lapsuudenkylässään Qunussa. Samalla Mandela ja hänen vaimonsa Graca Machel viettivät 10-vuotishääpäiväänsä.

Muistellessaan elämäänsä Mandela kertoi, että olisi halunnut viettää enemmän aikaa perheensä kanssa. Syntymäpäiväsankari kielsi kuitenkin katuvansa sitä, että on käyttänyt elämänsä demokratian puolesta taistelemiseen.

Vaikka juhlallisuuksiin oli kutsuttu noin 500 henkeä, eivät kaikki halukkaat mahtuneet mukaan.

- Olen kuullut, ettei meitä ole kutsuttu, mutta aion pukeutua huomenna parhaimpiini ja seistä portilla nähdäkseni Mandelasta edes vilauksen, 60-vuotias kyläläinen Thandile Geledwa sanoi.

Mandela kannustaa jakamaan rikkautta

Moni pitää Mandelaa yhä Etelä-Afrikan henkisenä johtajana. Syntymäpäivänäänkin hän otti kantaa maan tilanteeseen.

- Etelä-Afrikassa on paljon rikkaita ihmisiä, jotka voisivat jakaa vaurautensa niiden vähemmän onnekkaiden kanssa, jotka eivät ole onnistuneet kukistamaan köyhyyttä, Mandela muistutti.

Monet käyttivät juhlaa arvostellakseen Mandelan seuraajaa Thabo Mbekiä. Paikalliset sanomalehdet valittivat, että apartheid-sankarin perintöä ollaan "saastuttamassa vanhan miehen väsyneiden silmien edessä".

- Siinä missä Mandela yhdisti, Mbeki on erottanut, lehdet julistavat.

Yleisin toive syntymäpäiväonnitteluissa tuntuikin olevan se, että kymmenen vuoden päästä voitaisiin viettää Mandelan 100-vuotispäiviä.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Lue myös:

    Uusimmat