90-luvun teinitähti yrittää comebackia

Clueless-elokuvasta megasuosioon 90-luvulla noussut Alicia Silverstone tekee hartiavoimin töitä noustakseen takaisin A-listalle.

Alicia Silverstonen ura oli 90-luvulla jyrkässä noususuhteessa. Aerosmithin Cryin'-musiikkivideolla napalävistyksen ottanut teinityttö sai pääroolin coolina Cherinä Clueless-elokuvassa vuonna 1995. Kaksi vuotta myöhemmin 21-vuotias Silverstone nappasi sivuosaroolin nahka-asuisena Batgirlinä Batman & Robin -elokuvassa sekä pääroolin elokuvassa Tuhannen taalan tyttö.

Sen jälkeen vaalea kaunotar hävisi kuin tuhka tuuleen, vaikka hän Imdb.com-elokuvasivuston mukaan kuvasi rooleja vuosittain. Yksikään elokuva ei kuitenkaan yltänyt aikaisempien menestysten tasolle, ja tähti siirtyi unohdettujen näyttelijöiden B-listaan. Otsikoissa vegaaniksi tunnustautunut Silverstone on silloin tällöin näyttäytynyt aktiivisesta työstään eläinten hyväksi.

Luonnollisesti vuodet ovat vaikuttaneet vaaleaverikönkin ulkonäköön ja vartaloon on vaikuttanut myös esikoislapsen syntymä toukokuussa 2011, mutta nyt 35-vuotias Silverstone yrittää toden teolla comebackia suuren yleisön suosioon.

Millä keinoin Silverstone yrittää comebackia? Entä miltä 90-luvun teinitähti näyttää nykyään? Lue lisää ja katso kuvat: 90-luvun teinitähti yrittää comebackia

Nuoren Alicia Silverstonen voi nähdä Subilla sunnuntaina esitettävässä Batman & Robin -elokuvassa, jonka tähtikaartiin kuuluvat myös George Clooney, Chris O'Donnell, Arnold Schwarzenegger ja Uma Thurman.

BATMAN & ROBIN -elokuva sunnuntaina 12.8. klo 21.00 Subilla. Osallistu kilpailuun ja voita leffamatka Lontooseen: sub.fi/leffafani

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat