”9-vuotias poikani istuu edelleen alas pissaamaan” – huolestuneelle äidille sateli netissä hulvattomia vastauksia

Netissä huolestunut äiti kyselee, minkä ikäisinä muiden pojat alkoivat virtsata seisoen.

Reddit-yhteisöpalvelu tarjoaa muun muassa vastauksia mitä erikoisempiin kysymyksiin. Eräs äiti päätti kysyä vanhemmuus-palstalla nettikansalta, onko normaalia, että hänen 9-vuotiaansa pissaa istuen, vaikka on poika.

Nimimerkkiä EdgarAllanPope1 käyttänyt äiti kyselee, minkä ikäisinä muiden pojat alkoivat virtsata seisoen.

– 9-vuotias poikani istuu edelleen alas pissaamaan (tiedän tämän, koska hän on kyvytön lukitsemaan vessan ovea). En ajatellut asiaa sen kummemmin. Olin lastenvahtina 3-vuotiaalle veljenpojalleni viikonloppuna, ja kun hän pissasi, hän nousi seisomaan, äiti kirjoittaa.

– Onko tämä taas uusi asia, jonka teen vanhempana väärin?

Vastaukset jakautuivat moneen suuntaan. Suuri osa vanhemmista ei ollut opettanut lastaan pissaamaan seisoen, vaan nämä olivat aloittaneet omia aikojaan, jotkut kolme- ja toiset viisivuotiaina.

– Minun piti opettaa poikani seisomaan. Hän ei edes ajatellut sitä itse. Opetin hänet, kun hän oli tarpeeksi pitkä onnistuakseen, nimimerkki bpadair31 kuvaa.

– Aloin istua pöntöllä uudelleen 11-vuotiaana. Äitini oli määrännyt kotityökseni vessan jokaviikkoisen siivoamisen. Käytän urinaalia julkisissa vessoissa, mutta kotona olen istuskelija, kertoo nimimerkki WoodChucking.


"Oletko kysynyt pojaltasi tästä?"

Miesten mukaan istuvaa poikaa saatetaan kiusata istumisen vuoksi; lisäksi myöhemmässä elämässä seisoen virtsaamisen taidosta on hyötyä, sillä miesten vessoissa suurin osa wc-kalusteista on urinaaleja. 

– Oletan, että kuka tahansa, jolla on penis ja joka on nähnyt urinaalin, osaa laskea yhteen 2+2, nimimerkki groundhogcakeday pohti.

Moni piti kysymystä irrelevanttina, sillä se, pissaako ihminen istuen vai seisten, ei ole kovin tärkeä asia.

Kenties itsestään selvin vastaus kysymykseen tuli nimimerkiltä UPGnome.

– Oletko kysynyt pojaltasi tästä? Luulisin, että 9-vuotiaana voi jo keskustella rakentavasti aiheesta jollakin tasolla.

Äiti sai myös useita vinkkejä, kuten ”jos sinulla on kaksospojat, älä yritä opettaa heitä kumpaakin samaan aikaan, he tulevat pissimään toistensa päälle ja ajattelemaan, että se on hervottoman hauskaa” sekä ”suurin osa pojista alkaa pissata seisten vähän ennen kuin sinä alat löytää virtsaa pöntön istuimelta, lattialta ja seinistä”.


Lue myös:

    Uusimmat