9-vuotias poika hukkui perheleirillä Lehtimäellä

Perheleirillä ollut 9-vuotias poika hukkui eilen Lehtimäen opiston uima-altaaseen Alajärvellä Etelä-Pohjanmaalla. Leirin ohjelmassa oli iltapäivällä uintihetki, jonka aikana poika hukkui.

Uimassa oli hänen lisäkseen kolme muuta lasta, jotka olivat 8-, 15- ja 16-vuotiaita. Heitä oli valvomassa yksi opiston työntekijä.

Eilen alkanut leiri on tarkoitettu perheille, joissa sekä terveitä että erityislapsia. Mukana on kahdeksan perhettä eri puolilta maata, kertoo opiston rehtori Sisko Halonen.

- Lapsia oli 16. Heistä puolet on erityislapsia.

Kenelläkään uimassa olleella lapsella ei ollut mitään vammoja. Halosen mukaan kaikki lapset olivat myös uimataitoisia. He olivat olleet uimassa jo toista tuntia, kun 9-vuotias vajosi pinnan alle. Valvoja hälytti heti apua. Poikaa elvytettiin tuloksetta 75 minuuttia.

Erityislapsilla aina oma valvoja

Opiston uima-allas on 8 metriä leveä ja 16 metriä pitkä. Matalassa päässä vettä on 90 senttiä ja syvässä 180 senttiä.

Poliisi selvittää, millainen ohjeistus opistolla on lasten uimahetkien valvonnasta.

- Tapahtumasta on saatu vasta alkutiedot, eikä ketään ole varsinaisesti vielä kuultu. Tapaus on selvitettävä niin hyvin kuin mahdollista, sanoo komisario Juha Järvelin.

Rehtori Halosen mukaan valvojien määrä uimahetkissä riippuu monesta tekijästä.

- Erityislapsilla on aina oma ohjaaja. Samoin terveillä pienillä lapsilla.

Halonen ei vielä tiistaina osannut sanoa, aiheuttaako onnettomuus muutoksia opiston uimahallikäytäntöihin.

- Asia tutkitaan perin pohjin, mutta mielestäni mitoitus tässä tapauksessa oli aika kattava, sillä nuorin lapsista oli 8-vuotias ja kaikki olivat terveitä ja uimataitoisia.

Perheiden tahdosta leiriä jatketaan onnettomuudesta huolimatta alkuperäisen suunnitelman mukaan lauantaihin. Myös hukkuneen pojan vanhemmat haluavat jatkaa leiriä kahden lapsensa kanssa, kertoo Halonen.

- He sanoivat, että eivät missään nimessä halua lähteä pois. He kokevat, että täällä he saavat tukea eivätkä jää yksin.

Viisihenkinen kriisiryhmä saapui paikalle maanantaina heti tapahtuneen jälkeen. Tänään Alajärven seurakunta järjesti opistolla muistohartauden. Kriisiryhmä tuli paikalle jälleen illalla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat