9/11-uhrien viimeisissä puheluissa jätettiin elintärkeää tietoa ja jäähyväisiä

Terrori-iskujen päivänä elämästään taistelleet ihmiset soittivat viranomaisille ja läheisilleen estääkseen uusia tuhoja sekä jättääkseen viimeiset terveisensä.

Yhteydenpito alkoi kaapatuista matkustajakoneista, joiden matkustajat ja henkilökunta yrittivät saada yhteyden ulkomaailmaan.

Ensimmäisestä yhteydenotosta muistetaan lentoemäntä Betty Ong, joka soitti lennolta 11 lentoyhtiönsä varauspalveluun. Hän kuvaili rauhallisesti, kuinka hänen kahta kollegaansa oli puukotettu ja että henkilökunta ei saa yhteyttä ohjaamoon.

– Luulen että meitä ollaan kaappaamassa, Ong kertoi.

Lento numero 93:lla olleen matkustaja Mark Binghamin äiti Alice Hoagland yritti soittaa pojalleen nähtyään järkyttävät uutiset. Mark ei vastannut, joten äiti jätti viestin, jossa kertoi hyvin rauhallisella ja äidillisellä äänellä:

– Yrittäkää ottaa kone haltuun… kootkaa joitakin ihmisiä ja tehkää parhaanne.

Mark Binghamin uskotaan osaltaan johtaneen vastarintaa kaappareita vastaan koneessa, joka tippui lopulta pellolle Pennsylvaniassa. Kaappareiden uskotaan yrittäneen iskeä Washingtoniin.

Raskaat viimeiset viestit

Päivä oli poikkeuksellisen rankka myös puheluita vastaanottaneille viranomaisille. Julkisuuteen tulleissa nauhoitteissa palavista kaksoistorneista soittavat ihmiset yrittävät saada epätoivoisesti tietoa omista pelastumismahdollisuuksistaan.

Viranomaisten tehtäväksi jäi monessa tapauksessa yrittää lohduttaa ihmistä pelastajien saapumiseen tai puhelun äkilliseen loppumiseen saakka.

Viimeiset puhelut olivat myös omaisille soitettuja jäähyväisiä. Osa uutisia seuranneista omaisista osasi varautua pahimpaan.

Beverly Eckertin kerrotaan muistaneen kuinka iloinen hän oli, kun hänen miehensä Sean Rooney soitti hänelle noin puoli kymmeneltä aamulla. Eckert oletti, että hänen miehensä oli päässyt pois työpaikaltaan kaksoistorneissa.

– Hän kuitenkin kertoi minulle olevansa 105. kerroksessa ja tiesin heti, ettei Sean tulisi koskaan kotiin.

Beverly Eckert kuoli vuonna 2009.

(MTV3 - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat