USA 2002. Ohjaus: Curtis Hanson. Käsikirjoitus: Scott Silver. Tuotanto: Brian Grazer, Curtis Hanson ja Jimmy Iovine. Kuvaus: Rodrigo Prieto. Leikkaus: Jay Rabinowitz ja Craig Kitson. Pääosissa: Eminem, Kim Basinger, Brittany Murphy, Meksi Phifer, Evan Jones, Omar Benson Miller. Kesto: 111 min.
Saavutettuaan populaarimusiikin puolella lähes kaiken mitä saavutettavissa on Eminem tunkee itsensä valkokankaalle. 8 Mile ei ole suoranaisesti rääväsuun elämäkerta, mutta se myötäilee todellisia tapahtumia varsin uskollisesti tarinalla Detroitin slummissa kasvaneesta valkoisesta hepusta joka haluaa valloittaa maailman mustien hallitseman ilmaisualan, rap-musiikin kautta. Juuri todenperäisyyden varjolla leffa myös ottaa oikeudekseen olla yksi lajityypin kaavamaisimmista ja mustavalkoisimmista tekeleistä aikoihin.
Ohjaajan puikkoja pitelee L.A. Confidentialilla ja Wonder Boysilla vakuuttanut Curtis Hanson, jonka kiistattomat kyvyt ovat tällä kertaa jääneet umpityhmän käsikirjoituksen jalkoihin. Katkeroituneen juoppoäitinsä (Kim Basinger) ja pienen tyttärensä kanssa asuntovaunussa elelevä Jimmy eli Bunny Rabbit haluaa tietysti enemmän kuin autotehtaan ja väkivaltaisten katujen ankean todellisuuden. Ympäristön vastustuksesta piittaamatta hän haaveilee oman demonauhan tekemisestä ja pääsemisestä isommille areenoille. Yksinäisen suden tukena ovat vain uskollisimmat kaverit sekä sypäkkä ihastuksen kohde Alex (Brittany Murphy).
8 Mile on klassinen (lue: kliseinen) tarina unelmien tavoittelemisesta vaikeuksien kautta voittoon. Se tuokin etsimättä mieleen naiivit nuorisoklassikot Saturday Night Fever ja Flashdance, joissa niissäkin musiikki tarjosi pakotien kaupungin arjesta ja köyhyydestä. Mutta paitsi naiivi, Hansonin elokuva on tympeä ja pitkäpiimäinen eetos täynnä uhoa tyyliin "olen valkoista roskasakkia ja ylpeä siitä, fuck!". Päähenkilöllä kun on luokkaerojen sijaan vastassa korkea rotumuuri.
Vuoden 1995 Detroitiin sijoittuvan 8 Milen nimi viittaa kaupungin laitamilla sijainneeseen rajaan, jonka toinen puoli kuului mustille ja toinen valkoisille musiikin tekijöille. Kunnes rajat alkoivat häilyä - eikä vähiten Eminemin kaltaisten sinnittelijöiden ansiosta. Juuri ennakkoluulojen ja roturajojen rikkominen on yksi elokuvan (osoittelevia) teemoja: kuten tosielämän esikuvansa, epävarma Bunny Rabbit taistelee rap-kansan vaikeasti voitettavasta kunnioituksesta ja sen myötä omanarvon tunnosta.
Kerrontaa rytmittävät hikistä alkuvoimaa tihkuvat rappauskisat, joissa paikalliset moottoriturvat mittelevät toisiaan mikrofonin ääressä. Huipentumana toimii kohtaus, jossa "pahat mustat" ja "kiltit mustat" murisevat kisapaikan vastakkaisissa nurkissa ja puivat toisilleen nyrkkiä samalla kun Eminem louskuttaa leukojaan lavalla. (???!!!)
Karheaa katudraamaa tässä tavoitellaan, mutta kuinka uskottavaa on, että jengikohtauksissa vilahtaa vain yhden kerran ampuma-ase ja silloinkin sillä täräytetään omille munille? Entä se, että avoimesti rasistina, seksistinä ja homofobina esiintyvä verbaalikko on elokuvassa mustien, homojen ja vammaisten paras kaveri? Hän on rikkumattoman oikeudentajuinen ja rohkea edelläkävijä, joka ei kuuntele paskaa keneltäkään, fuck! Ja joka loppukohtauksessa kävelee yksin omaa tietään syrjäkujan varjoihin.
Katsojaennätyksiä joukkohurmaantuneessa Jenkkilässä rikkonut 8 Mile ei siis ole hyvä elokuva. Mutta on siinä ylevöittävä sanoma ja tarttuva soundtrack, jos tykkää Eminemin monotonisesta mutinasta. Näytellä mies ei osaa, mutta hän vaihtelee urheasti ilmettään vihaisen totisen ja pelkän totisen välillä. Kim Basinger räkäilevänä mutsina on mainio ja Vuosi nuoruudestani -leffasta muistettava Brittany Murphy reippaana tyttökaverina söpö.
Teksti: Tuuve Aro
Kuva: UIP