Carl Danhammer vietiin jälleen TAYS Keskussairaalaan hoidettavaksi.
– Joudun olemaan sairaalassa parikin kertaa joka viikko. Nyt kuitenkin kuume nousi ja oli pakko lähteä ambulanssilla, jotta pääsin suoraan tiputukseen. Vaimo vei minut ensin terveyskeskukseen ja sieltä sanottiin, että sairaalaan on mentävä, Carl Danhammer kertoo MTV3.fin Viihdeuutisille.
Liikemies odottaa pääsevänsä maksansiirtoon.
– Eihän sille mahda mitään, jos maksa poksahtaa. Lääkärit ovat sanoneet, että kiireellä pitää etsiä maksaa. He eivät kerro elinaikani päivämääriä, mutta he ovat sanoneet, että nyt on kiire.
Danhammer ei ole lähdössä maksansiirtoon ulkomaille.
– Minulle on ilmoitettu, että maksan pitää löytyä Suomesta. Ulkomailla tehdystä siirrosta on pieni prosentti selviytyä, sillä hylkimisreaktiot ovat niin korkeat.
Danhammer on tehnyt jo järjestelyjä pahimman varalle.
– Ihmisen rikkaus on terveys. Kyllä poikani pärjää hyvin, jos jotain sattuu. Kyllä meillä porukka sitten selviää, mutta toivotaan, että tähän ei mennä.
Carl Danhammer lopetti alkoholinkäytön kokonaan ja laihdutti yli 70 kiloa. Rankka elämäntyyli oli kuitenkin jo jättänyt jälkensä.
– Panin korkin kiinni. Työni puolesta vedin 20 vuotta viinaa joka päivä. Ajattelin, että eiköhän kiintiö ole täynnä. Ei kenenkään kroppa kestä paria pulloa kossua päivässä. Siksi tein lopun, Carl Danhammer kertoi MTV3.fin Viihdeuutisille toukokuussa.
(MTV3–JARI KUPIAINEN)