7-vuotiaan ihmelapsen maalaustaidot hämmästyttävät

Kun Kieron Williamson oli viisivuotias, hän kiinnostui piirtämisestä. Pojan todellinen lahjakkuus piili kuitenkin maalaamisessa: nyt hänestä onkin tullut taidemaailman viimeisin sensaatio.

Kieron Williamson on taidemaailman uusi ihmelapsi. Vain kuusivuotias poika valloittaa katsojat taidokkailla maalauksillaan, ja myy töitään ympäri maailmaa.

Nuori Williamson alkoi maalata perheen yhteisellä lomalla vuonna 2008. Aiemmin tuolloin viisivuotias poika ei ollut kiinnostunut piirtämisestä, mutta loman aikana hän yhtäkkiä ilmaisi haluavansa luonnoslehtiön. Williamson piirsi veneitä, ja loman edetessä hänen kykynsä kasvoivat: poika lisäsi kuviinsa taustoja, maisemia ja taloja.

Myöhemmin Williamson kiinnostui maaleista, ja halusi sekoittaa värejä. Kieronin vanhemmat Michelle ja Keith eivät ole erityisen taiteellisia, joten he hakivat apua paikallisilta taiteilijoilta ja gallerioilta.

– Ensimmäisestä päivästä alkaen Kieronilla oli vaistonvarainen kyky sekoittaa värejä. Hän rakastaa kokeilla erilaisia työtapoja, vesivärejä, akryylejä ja öljyvärejä. Kieron on aina vaatinut hyvälaatuisia, aikuisten taidetarvikkeita. Sormivärit eivät ole koskaan riittäneet, Michelle kuvaa kieronwilliamson.comissa.

Shutterstock

Loppuunmyynti 14 minuutissa

Vanhemmat esittelivät Kieronin töitä paikallisessa taidegalleriassa, josta heidän poikansa sai neuvoja ja kannustusta. Samasta galleriasta löytyi paikallinen taiteilija, joka otti Williamsonin mukaan vesivärikurssilleen vuonna 2009. Kurssin ainoa lapsi hurmasi muut osanottajat nopeasti.

Kieron on voittanut taidoillaan kilpailuja, ja kerännyt taskurahaa maalaamalla eläinten muotokuvia. Elokuussa 2009 nuori mies pongahti maailman tietoisuuteen ensimmäisen julkisen näyttelyn jälkeen. Nyt Kieronin töitä myydään kaikkialle maailmaan; myös hänen ensimmäisen näyttelynsä kaikki työt myytiin 14 minuutissa.

Kieronin uskomatonta maalauskykyä on yritetty selittää autismilla, mutta tästä ei ole kyse. Kieron on vain keskittynyt harrastukseensa ja viettää sen parissa jokaisen liikenevän minuutin. Pojan huimien kykyjen voidaan siis odottaa vain kasvavan!

MTV3/Helmi

Lähde: Kieronwilliamson.com

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat