7.2.2003 Perinteiset tattariblinit

2,5 dl maitoa
1 tl kuivahiivaa
2 dl hienoa tattarijauhoa
1 tl suolaa
1 rkl sokeria

Pese kunnolla kaikki työvälineet ja kulhot. Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Sekoita joukkoon suola ja sokeri. Sekoita hiiva tattarijauhojen kanssa ja sekoita seos sitten maitoon. Peitä leivinliinalla ja anna käydä huoneenlämmössä seuraavaan päivään. Varaa reilun kokoinen kulho koska taikina kuohuaa käydessään.

1 käynyt pohja
0,5 pulloa lagerolutta
2 munankeltuaista
2 dl vehnäjauhoja
2 munanvalkuaista
50-100g voita paistamiseen

Sekoita blinipohjaan olut, keltuaiset ja vehnäjauhot tasaisesti. Vatkaa valkuaiset vaahdoksi ja sekoita varovaisesti joukkoon. Anna turvota n.15 min. ennen paistamista. Kirkasta voi; sulata voi mikrossa tai liedellä niin ettei se kiehahda. Valuta voin kirkas osa varovasti toiseen astiaan. Jäljelle jääneen heran voit käyttää vaikka leivontaan. Kirkastettu voi ei pala kuten kirkastamaton voi, jossa maidon valkuainen palaa helposti.
Kuumenna valurautainen blinipannu tai ohukaispannu kuumaksi ja lisää pannuun vähän voita. Laita taikinaa pannun puoleenväliin asti koska taikina kohoaa paistettaessa. Paista blinit rapeiksi ja ruskeiksi molemmin puolin ja tarjoa heti mädin, hienoksi leikatun sipulin ja smetanan kanssa. Mäti on syytä aina pakastaa ennen käyttämistä jotta mahdolliset loiset tuhoutuvat.
Muita hyvin toimivia lisäkkeitä on perinteinen sienisalaatti, venäläiset suolakurkut, hunaja ja smetana. Myös silli, graavi- tai savukalat sopivat hyvin. Lihapuolelta hyvin sopii esim. kylmäsavustettu poronpaisti myöskin sipulin ja smetanan kera. Myös jälkiruokana voi blinejä nauttia, silloin lisäkkeeksi tarjotaan hilloa ja kermavaahtoa tai jäätelöä.


Energia: 1 MJ / 240 kcal
Prot. 7 g, hh 26 g, ra. 11 g

- Toim. Sami Hiltunen

Laskelmat on tehty käyttäen Aivo Finland Oy:n ravintolaskentaohjelmia.

Lue myös:

    Uusimmat