69-vuotias Paul McCartney lopettaa huumeidenkäytön

Beatles-legenda aikoo vihdoin lopettaa kannabiksen polttelun, jota on harrastanut jo kultaiselta 60-luvulta lähtien.

Paul McCartney kertoi lopettamispäätöksestään uusimmassa Rolling Stone -lehdessä. Kesäkuussa seitsemänkymmentä vuotta täyttävä muusikko ei halua nimittäin opettaa 8-vuotiaalle kuopukselleen pahoja tapoja, jonka vuoksi tunnollinen isäpappa aikoo parantaa tapansa.

– Polttelin paljon ja nyt olen polttanut oman osuuteni. Kun kasvatat lasta, velvollisuudentuntosi astuu esiin jossain vaiheessa, jos olet onnekas. Kaikella on rajansa, en vaan pitänyt polttamista enää tarpeellisena, aateloitu rokkikukko kertoo lehden haastattelussa.

Paul McCartneylla on liitostaan Heather Millsin kanssa kahdeksanvuotias Beatrice-tytär. Muusikkoperheen pahnan pohjimmainen onkin saanut isäpapan muuttamaan käytöstään, vaikka aiempien lapsien kohdalla isukki poltteli avoimesti kannabista. Paul McCartneylla on syöpään kuolleen ensimmäisen Linda-vaimonsa kanssa kolme lasta, James, Mary ja Stella.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat