Äiti ja tytär pitivät miestä vankina - käytettiin huumattuna pankissa

Puolitoista kuukautta miestä vankina pitänyt 67-vuotias nainen tuomittiin törkeästä vapaudenriistosta.

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi naisen törkeästä vapaudenriistosta ja muista rikoksista kahden vuoden ja kuukauden vankeuteen. Kymenlaakson käräjäoikeus oli aikaisemmin hylännyt syytteen törkeästä vapaudenriistosta ja rekistermerkintärikoksesta.

67-vuotias nainen oli yhdessä 39-vuotiaan tyttärensä kanssa pakottanut miehen muuttamaan Kotkasta vanhemman naisen luo Elimäelle Kouvolaan. Elimäellä miehen liikkumista oli vartioitu. Miestä oli uhattu tappamisella, jos hän karkaa. Lisäksi miehelle oli annettu päivittäin 3-5 kappaletta huumausaineeksi luokiteltavia, diatsepaamia sisältäviä lääkkeitä. Oikeuden mukaan aine aiheutti miehelle väsymystä ja päihtymystilan. Mies oli naisten vankina noin puolentoista kuukauden ajan maalis-huhtikuussa vuonna 2013.

Hovioikeuden perusteluissa todetaan, että Elimäki oli kotkalaismiehelle paikkakuntana tuntematon, eikä hän kertomansa mukaan ollut osannut lähteä sieltä pois tai hakea apua. Hän kertoi myös pelänneensä lähteä pois, koska häntä oli uhattu tappamisella.

Miehen ollessa lääkkeiden vaikutuksen alaisena häntä oli käytetty pankissa, jolloin hänen tililtään oli nostettu tuhansia euroa. Lisäksi naiset saivat miehen ottamaan 5 000 euron lainan pankista. Miehen tiedoilla otettiin myös erilaisia pienempiä lainoja yhteensä reilun 8 000 euron edestä.

Kymenlaakson käräjäoikeus tuomitsi vanhemman naisen muun muassa ryöstöstä, törkeästä kiristyksestä ja useista petoksista vuoden ja kymmenen kuukauden vankeuteen. Naisen tytär sai vuoden ja kolmen kuukauden vankeustuomion törkeästä kiristyksestä, pahoinpitelystä ja petoksista. Molempien naisten osalta käräjäoikeus hylkäsi syytteen törkeästä vapaudenriistosta.

Itä-Suomen hovioikeus tuomitsi naiset edellä mainittujen rikosten lisäksi myös törkeästä vapaudenriistosta ja rekisterimerkintärikoksesta. Tyttären tuomio koventui hovissa vuoteen ja viiteen kuukauteen.    

Tuomiosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.  

Lue myös:

    Uusimmat