62-vuotias rullaluistelee huimat 1800 kilometriä jalosta syystä: "Ei saa unohtaa lapsia"

Tähän ei jokainen 62-vuotias pysty: Jari Hämäläinen rullaluistelee kesällä yli 1800 kilometriä ympäri Suomea. Hän kerää tempauksellaan rahaa Lastensairaalalle. 

Jari Hämäläisen eläkepäivät kuluvat vähän kiikkustuolissa keinumista vauhdikkaammissa puuhissa. 62-vuotias mies nimittäin aikoo rullaluistella kesällä peräti 1846 kilometrin matkan ympäri Suomea. 

Reissu alkaa 20. heinäkuuta Äänekoskelta ja päättyy monen mutkan kautta Helsingin Kansalaistorille 11. elokuuta.

Huiman tempauksen tarkoitus on hyväntekeväisyys. Hän haluaa kerätä lisää rahaa Lastensairaalalle, jonka on tarkoitus valmistua vuonna 2017. 

– Minulla on itselläni ollut niin hyvä elämä, että en halua, että kukaan lapsi saisi huonon alun omalle elämälleen, Hämäläinen kertoo. 

Poika vietiin äidiltään

Hämäläisen elämän alkuun kuuluu myös rankkoja piirteitä.

Hänen äitinsä oli töissä laivalla Helsingissä, mutta äidin osoite oli Äänekoskella. 1950-luvun irtolaisuuslain perusteella Hämäläinen vietiin äidiltään ja siirrettiin Äänekoskelle lastenkoti Louhelaan. 

Hämäläinen sanoo, että sai "Lodessa" rakastavan kasvatuksen ja haluaa nyt auttaa toisia. 

Kesällä alkava rullaluistelumissio on autonkorjausalalta eläkkeelle jääneelle miehelle jo viides. Hyväntekijät voivat rahoittaa Hämäläiselle rahaa esimerkiksi sentin, 10 senttiä tai euron per kilometri, jonka hän on luistellut. 

Hänellä on tempausta varten omat Facebook-sivut, jonka kautta 32 lahjoittajaa ovat tähän mennessä keränneet kokoon tuhannen euron summan. Ongelmia on kuitenkin piisannut. 

– Osa ihmisistä luulee sivustoa huijaukseksi. Mutta olen laittanut sivulle tarkoituksella lehtileikkeitä, jotta ihmiset käsittäisivät, että tämä on ihan tosi homma. 

Turva-auto hakusessa

Hämäläinen etenee turva-auton perässä, sillä valtateillä ilman sellaista ei ole lupaa luistella. Edelliskerroilla turva-auton kuljettaja on luistanut matkanteosta kesken kaiken, mikä sapetti uutteraa eläkeläistä. 

– Se närästi oikein kunnolla. Hävetti, että piti keskeyttää tuollaisen takia. 

Tällä kertaa itse auto on vielä hakusessa, mutta ainakin kuskin pitäisi olla solidaarinen. 

– Hän on Äänekoskelta ja ollut kaverini ensimmäisestä luokasta saakka. 

Yli 1800 kilometriä rullaluistimilla ylämäkineen päivineen on eläkeläiselle kova matka. Kun Hämäläiseltä kysyy reissun rasittavuudesta, hän vaihtaa nopeasti puheenaihetta. Mies ei ole tottunut luovuttamaan. 

– Täytyy olla huumoria. Sydämellisyys ja rakkaus tuovat voimaa. Ja musiikki. Auton ulkopuolella on kovaääniset, jotka soittavat Danya ja Irwiniä, Hämäläinen sanoo. 

Lue myös:

    Uusimmat