5b-ohjelmalla luotu 2500 pysyvää työpaikkaa

EU:n rakennerahastojen tavoite 5b-ohjelmalla on luotu maahamme noin 7500 uutta työpaikkaa. Pysyviksi niistä on arvioitu noin kolmannes eli 2500. Kolmatta vuotta pyörivän ohjelman lasketaan edesauttaneen yli 11000 työpaikan säilymistä. Uusia yrityksiä on syntynyt noin 1100.

Rahoituspäätöksiä on tehty miljardin markan arvosta, kun mukaan lasketaan sekä EU:n rahoitus että kansallinen julkinen tuki. Nykyinen 5b-ohjelma päättyy vuoden 1999 lopussa, johon mennessä sen kautta uskotaan jaettavan 1,1 miljardia markkaa EU:n rakennerahastojen varoja ja julkista kansallista rahaa 1,5 miljardia.

Tavoitteena 6000 uutta työpaikkaa

Ohjelmakauden loppuun mennessä tavoitteena on luoda 6000 uutta työpaikkaa ja turvata 22000 olemassa olevaa työpaikkaa. Hankkeiden keskikoko on tähän mennessä ollut vajaat 300000 markkaa. Suurin yksittäinen hanke on Forssan jätehuoltoprojekti, jossa julkisen rahoituksen osuus on 10 miljoonaa markkaa.

-Nopeimmin on käynnistetty yritysten kehittämis- ja investointihankkeita sekä ympäristön tilaa kohentavia projekteja ja tie- ja vesistöhankkeita, kertoi ylijohtaja Paavo Pirttimäki sisäasianministeriöstä.

Tavoite 5b-alueella muutama kaupunkikin

Tavoite 5b-alueita on lähinnä maaseudulla 14 maakunnassa. Tukialueella on runsaasti asukasluvultaan pieniä kuntia. Mukaan mahtuu kuitenkin kaupunkejakin, kuten Forssa, Pietarsaari, Raahe, Seinäjoki ja Varkaus.

-5b-ohjelma kohdistuu pääasiassa läntisen, keskisen ja eteläisen Suomen maaseutualueisiin, jotka painivat samankaltaisten ongelmien kanssa. Maataloudesta on rakennemuutoksen vuoksi kadonnut paljon työpaikkoja ja kuntasektorin työpaikkakehitys on laskeva, kuvaili Pirttimäki.

5b-ohjelman päätavoitteena on pienen ja keskisuuren yritystoiminnan vahvistaminen sekä monipuolistaminen, maatalouden kilpailukyvyn parantaminen, maatalousväestön toimeentuloperustan laajentaminen ja maaseudun vetovoimaisuuden lisääminen.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat