Mainos

50 lapsen hengen vaatinut Egyptin bussiturma: Työntekijä nukkui turmahetkellä?

Egypti järkyttyi lauantaina liki 50 lapsen hengen vaatineesta bussiturmasta. Uhrien perheet osoittivat mieltä turmapaikalla ja vaativat syyllisille kuolemantuomiota.

Turma sattui, kun päiväkotilapsia kuljettanut bussi ajoi junan alle tasoristeyksessä. Viranomaisten mukaan risteystä valvonut työntekijä nukkui turman tapahtuessa.

– Hänet on tietenkin pidätetty, kertoi Assiutin maakunnan kuvernööri Yehya Keshk.

Silminnäkijät kertoivat, että tasoristeyksen puomit olivat ylhäällä, kun bussi ajoi junan eteen. Rajussa törmäyksessä sai surmansa ainakin 47 lasta. Uhrit olivat iältään 4-6-vuotiaita.

Kuolonuhrien määrän pelättiin edelleen nousevan, koska yli kymmenen lasta sai turmassa eriasteisia vammoja.

Surmansa sai myös kolme aikuista, joista yksi oli ilmeisesti bussin kuljettaja. Bussi halkesi törmäyksen voimasta kahtia.

– Näin junan törmäävän bussiin ja työntävän sitä noin kilometrin matkan raiteilla, kertoi silminnäkijä Ahmed Youssef.

Liikenneministeri erosi

Turma sattui Manfalutin kaupungissa, joka sijaitsee noin 300 kilometriä Kairosta etelään. Bussi oli viemässä päiväkotilapsia retkelle.

Bussissa oli kaikkiaan kuutisenkymmentä lasta. Egyptin television kuvissa turmapaikalta näkyi, kuinka uhrien reput ja kerhovihot olivat tahrautuneet vereen.

Presidentti Mohamed Mursi esitti osanottonsa uhrien perheille ja määräsi hallituksen tekemään kaikkensa perheiden auttamiseksi.

Liikenneministeri Rashad al-Metini otti vastuun onnettomuudesta ja erosi tehtävästään. Eroilmoituksensa antoi myös Egyptin rautateiden johtaja.

Egyptiläiset ovat vuosikausia vaatineet parannuksia maan liikenneturvallisuuteen. Sekä tie- että rataverkko ovat huonossa kunnossa eikä liikennesääntöjä noudateta. Kuolonuhreja vaativat liikenneonnettomuudet ovat yleisiä.

Viranomaiset ovat määränneet perusteellisen tutkinnan Manfalutin turmasta. Aiemmin vastaavanlaisten tutkintojen tulokset ovat kuitenkin jääneet laihanlaisiksi eikä syyllisiä ole saatu oikeuden eteen.

(MTV3 - STT - AFP - Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.