40 prosenttia pitää Naturaa ylimitoitettuna

Lähes 40 prosenttia suomalaisista on sitä mieltä, että ympäristöministeriössä valmisteltu ehdotus Natura 2000 -suojeluohjelmaksi on ylimitoitettu.

Eteläsuomalaiset kuitenkin suhtautuvat Naturaan selvästi suopeammin kuin muualla maassa asuvat. MTV:n Huomenta Suomen Taloustutkimuksella teettämään kyselyyn vastasi yli tuhat suomalaista.

Tiedustelun tulos ei mairittele ympäristöhallintoa: lähes 40 prosenttia suomalaisista pitää alustavaa ehdotusta Suomen Natura 2000 -verkostoksi ylimitoitettuna eli liikaa suojelualueita sisältävänä.

Sopivaksi Naturan mitoituksen arvioi vajaa kolmannes kansalaisista, liian pieneksi vain kaksi prosenttia. Melkein joka kolmas kyselyyn vastanneista ei osannut ottaa asiaan kantaa.

Suomi jakautuu Natura-suhtautumisessa etelään ja muuhun maahan. Itä-, länsi- ja pohjoissuomalaisista selvästi yli 40 prosenttia mieltää suojeluverkostoehdotuksen ylimitoitetuksi. Eteläsuomalaisista on tällä kannalla vain 32 prosenttia.

Miesten Natura-vastaisuus on huomattavasti väkevämpää kuin naisten.

Ympäristöministeriö taas on alleviivannut raskaalla kädellä sitä tosiasiaa, että Naturaan esitetyistä alueista peräti 95 prosenttia on jo vanhastaan varattu suojeluun.

Natura-kielteisyydessä lieneekin kyse suojelutyylistä vähintään yhtä paljon kuin suojelumääristä.
(MTV3/Pekka Karppinen)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Lue myös:

    Uusimmat