Mainos

4-vuotiaan raaka surma järkyttää – Taiwanissa halutaan helpottaa kuolemantuomion antamista

Taiwanissa kuohuu pienen lapsen raa'an surman seurauksena. Monet päättäjät ovat alkaneet vaatia, että kuolemanrangaistukseen voitaisiin tuomita nykyistä helpommin. 

33-vuotias mies on pidätetty Taiwanin Taipeissä epäiltynä nelivuotiaan ja hänen äitinsä taposta metroasemalla, kertoo Focus Taiwan. Teko oli poikkeuksellisen raaka: epäilty leikkasi lapselta pään lihakirveellä.

Tapaus on herättänyt Taiwanissa keskustelua kuolemanrangaistuksesta, kun kuolemanrangaistuksen lopettamista ajavan järjestön johtaja Lin Hsin-yi kirjoitti Facebook-päivityksessään olevansa tapauksesta pahoillaan.

Monet kommentoivat, että tappaja pitäisi pistää maksamaan teostaan ja Hsin-yi joutui puolustelemaan sitä, että kannattaa kuolemanrangaistuksesta luopumista.

Keskustelun seurauksena Kiinan kansallispuolueen lainsäätäjä Wang Yu-min pyysi tukea ehdotukselle, että alle 12-vuotiaan murhannut tuomittaisiin automaattisesti kuolemaan.

Monet taiwanilaispäättäjät, esimerkiksi Kansallispuolueen uusi puheenjohtaja Hung Hsiu-chu ovat osoittaneet tukensa ehdotukselle.

Kyseessä on kolmas lapsimurha Taiwanissa viimeksi kuluneiden viiden vuoden aikana. 

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.