4.12.2003 Kalkkunapihvit pinaattipäärynöiden ja ohran kera sekä Tiinan hemmottelukaakao

Kalkkunapihvit (2:lle)

2 kalkkunan marinoitua tai marinoimatonta pihviä
valko- tai mustapippuria myllystä
chiliä
timjamia
suolaa

juoksevaa margariinia tai voimariinia
1. Ota pihvit huoneenlämpöön noin puoli tuntia ennen paistamista. Pyyhi ylimääräinen marinadi pois. Kypsennä pihvit pannulla miedohkolla lämmöllä kerran kääntäen pakkauksen suosituksen mukaan tai paksuudesta riippuen 12-15 minuuttia. Jos pihvit ovat naturel, mausta ne.
2. Kypsennä esikeitetyt ohrasuurimot, ohrariisi tai vastaava pakkauksen ohjeen mukaan.

Pinaattipäärynät

2 kovaa päärynää
1-2 dl päärynäsiideriä tai vettä
tilkka sitruunamehua
ripaus sokeria tai vähän hunajaa
pieni pala tuoretta inkivääriä

Huuhdo ja kuori päärynät. Lohko ne pitkittäin neljään osaan ja poista siemenkota. Kypsennys mikrossa: nosta lohkot säteittäin kapeampi pää keskelle sopivankokoiselle mikronkestävälle vadille ja ripottele joukkoon mausteet ja kaada päälle 1 dl siideriä.Peitä leivinpapeilla tai kuvulla. Kypsennä ensin 2-4 minuuttia, kokeile kypsyyttä tikulla ja jatka tarvittaessa 0,5 -1 minuutti kerrallaan kunnes päärynät ovat kypsiä mutta eivät pehmeitä. Kypsennys liedellä: kaada 2 dl siideriä sopivan pieneen kattilaan, lisää silputtu inkivääri, tilkka sitruunamehua ja sokeri ja kuumenna kiehuvaksi. Lisää päärynät. Anna päärynöiden hautua kypsiksi miedolla lämmöllä. Voit käyttää myös säilykepäärynöitä.

300 g tuoretta tai n. 100 g pakastettua pinaattia
(1 salottisipuli)
1 rkl öljyä
ripaus suolaa, mustapippuria myllystä
0,5 -1 rkl pinjansiemeniä
manteli- tai pähkinärouhetta
1. Huuhdo tuorepinaatti tai sulata pakastepinaatti kohmeiseksi. Kuori salottisipuli ja leikkaa se ohuiksi renkaiksi.
2. Kuumenna öljy pannussa, lisää öljy ja sipuli. Pehmitä sipulia jonkin aikaa.
3. Lisää pinaatti ja kääntele sitä hetki pannulla eli kunnes se "lässähtää". Jos käytät pakastepinattia, lisää se pannulle ja kuumenna.
4. Nosta päärynät liemestä pannulle, mausta suolalla ja mustapippurilla ja sekoita varovasti.
5. Lisää lopuksi pinansiemenet, manteli- tai pähkinärouhe (paahdettuna).

päärynöiden haudutusliemi
0,5 -1 rkl soijakastiketta
vähän karkeaksi raastettua sitruunan tai appelsiinin kuorta

1. Keitä liedellä kypsennettyjen päärynöiden lientä kokoon niin että saat noin 1 dl.
2. Mausta kuuma päärynäliemi soijakastikkeella ja suurusta se vesitilkkaan sekoitetulla ohrakkaalla tai maizenalla. Keitä hetki ja tarkista maku.
3. Lisää joukkoon puolen appelsiinin kuorisuikaleet

Tarjoa alkuruuaksi salaattia (jääsalaattia, tomaatti- ja avokadokuutioita mustapippurilla ja sitruunamehulla terästettynä) hyvän leivän kera.

Tiinan hemmottelukaakao

2 dl maitoa
makeuttamatonta kaakaojauhetta
ripaus sokeria
2-4 palaa tummaa suklaata
(aikuisille tilkka rommia)
ripaus kanelia
muutama ohut appelsiinin kuorisuikale

1. Sekoita lämmitetyssä mukissa vähän normaalia ohjetta vähemmän kaakaojauhetta sekä ripaus sokeria.
2. Kuumenna maito kiehuvaksi ja kaada 1,5 dl mukiin hyvin sekoittaen. Lisää joukkoon suklaapalat.
3. Vaahdota loput maidosta ja nosta vaahtokukka kaakaon päälle. Koristele ja mausta pinta kanelilla ja appelsiinin kuorisuikaleilla. Lisää mukiin sopivan kokoinen lusikka. Nauti heti!



Lue myös:

    Uusimmat