33 vuotta sitten Suomeen tulleen Azaizen vinkit työnhakuun: Opettele kieli, älä lannistu

Azaize tuli 33 vuotta sitten Suomeen –"Työnhaussa ei pidä lannistua" 1:04

Israelista 33 vuotta sitten Suomeen rakkauden perässä muuttanut Azaize Murad korostaa kielitaidon merkitystä maahanmuuttajien työllistymisessä.

Suomen kielen opiskelu oli ensimmäinen ja tärkein askel Muradin työnsaannissa.

– Tottakai alussa oli vaikea saada työtä, kun ei osannut kieltä. Sen jälkeen kun opiskelin kieltä, sain töitä, vaikka tuolloin ei ollut paljon ulkomaalaisia, kertoo linja-auton kuljettajana työskentelevä Azaize Murad.

Yksin kielitaito ei toisaalta takaa mitään.

– On myös ihmisiä, jotka ovat syntyneet ja opiskelleet täällä, tunnen esimerkiksi somaleita, jotka sanovat että on vaikea saada töitä, vaikka osaa suomea, Murad kertoo.

"Yksilö ei saa lannistua, yhteiskunnalta enemmän ohjausta"

Tuoreen tutkimuksen mukaan maahanmuuttajista juuri Lähi-Idästä ja Somaliasta tulleet työllistyvät kaikkein nihkeimmin. Israelilaistaustainen Murad ei keksi suoraa selitystä ilmiölle, mutta kehottaa varsinkin nuoria hakemaan työtä väsymättä.

– Jos ihminen itse haluaa tehdä töitä, niin kyllä se töitä saa. Aika monelle nuorelle voisi sanoa, että ei pitäisi lannistua ensimmäisestä yrityksestä, jos kysyy jostakin paikasta ja ei pääse. Pitää yrittää uudestaan ja uudestaan niin kauan, että saa töitä, Murad neuvoo.

Yhteiskunnan tukeen esimerkiksi kielen opetuksessa Murad on tyytyväinen. Kehitettävää voisi hänen mukaansa löytyä työhönohjaamisessa.

– Maahanmuuttajat pitäisi ottaa yhteiskuntaan mukaan ja auttaa heitä. Tarvittaisiin enemmän kanavia auttamiseen, esimerkiksi miten pääsee töihin, miten töitä haetaan ja mistä. Aika moni nuori ei tiedä, miten töitä haetaan, Murad arvioi.

Lue myös:

    Uusimmat