300 sikaa jouduttiin lopettamaan – syylliselle sakkoja

Sikalanpitäjä on tuomittu Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa sakkoihin eläinsuojelurikoksesta.

Viime syksynä eläinlääkärin tarkastuksessa tilalta löytyi noin 335 huonokuntoista sikaa, jotka jouduttiin lopettamaan tai teurastamaan.

Mies tuomittiin sakkojen lisäksi kolmen vuoden eläintenpitokieltoon. Syyttäjä oli vaatinut rangaistusta törkeästä eläinsuojelurikoksesta, mutta oikeus langetti miehelle perusmuotoisen tuomion. Syynä tähän olivat lyhyt tekoaika ja se, että eläimiä ei jätetty kokonaan ilman hoitoa.

Sikalanpitäjä kertoi oikeudessa, että hän joutui hoitamaan eläimiä muiden töiden ohella ja sikala oli tarkoitus ajaa alas. Siat saivat ravinnoksi viljaa ja kivennäisiä, mutta rahanpuutteen takia tiivisterehua ei aina ollut.

Eläinlääkärin mukaan siat olivat laihoja. Huono ravinto oli myös aiheuttanut niille ison pään ja pitkäkarvaisuutta. Porsaiden lämpölamput eivät olleet päällä, ja ne olivat joutuneet makaamaan kasoissa.

Karsinoissa kaiteiden puolia sojotti osittain irrallaan, ja ne aiheuttivat sioille vaaraa. Lisäksi ilmanvaihto oli riittämätön ja ammoniakin haju voimakas.

Mies sai 70 päiväsakkoa eli hänen tuloillaan 420 euroa. Lisäksi hän joutuu luopumaan 40 omasta ja muiden omistamasta lampaasta, jotka ovat vielä olleet tilalla hoidettavina.

 

Lue myös:

    Uusimmat