300 euron tienesti innostaa työttömiä - "mahdollisuus nostaa vähän omaa elintasoaan"

Tämän vuoden alusta lähtien työtön voi ansaita runsaat 300 euroa kuukaudessa menettämättä työttömyysturvaetuuttaan.

Johanna Laakso valmistui edellisen laman aikaan suoraan kortistoon, sen jälkeen työura on koostunut pääosin pätkätöistä. Välillä työnteko on mennyt miinukselle.

- Kun mies on töissä, niin siinä paukkuvat heti rajat eli jatkuvasti pitää miettiä, kuinka paljon jää käteen siitä ilosta, että tekee työtä, kertoo Laakso.

Nyt voimaan astuva uudistus, jonka mukaan työtön voi ansaita 311 euroa ilman, että etuudet häviävät, innostaa myös pienten lasten äitiä.

- Esimerkiksi eräällä kioskilla haetaan työntekijää, joka voisi työskennellä 70-90 tuntia kuukaudessa. Nyt uudistuksen myötä voisin ottaa tällaisen työn vastaan, sanoo Laakso

Vaikka ansiot menisivät yli 300 euron rajan, työttömyysturvasta vähennetään vain puolet. Tämä nostaa kaikenlaisen osa-aikatyön arvoa.  Myös työvoimaviranomaiset uskovat uudistuksen lisäävän osa-aikatyön kiinnostavuutta.

- Osa-aikatyötä ja määräaikaistyötä on tarjolla aika paljon. Lisäksi on olemassa ikään kuin piilossa olevia työpaikkoja, jonne ei ole haettu työntekijöitä, koska aiemmin työvoimaa ei ole ollut tarjolla, sanoo palvelujohtaja Mats Löfberg Pohjanmaan työ- ja elinkeinotoimistosta.

Työvoimatoimistoissa uskotaankin, että pikkutyöt löytävät nyt tekijänsä.

- Uudistus tulee vaikuttamaan työmarkkinoihin, on enemmän työpaikkoja ja tietysti myös työvoimaa, toteaa Löfberg.

Lakia tehtäessä pelättiin sitä, että pimeä työ saattaa myös lisääntyä, jos ensimmäiset 300 euroa maksetaan verokortilla ja loput pimeästi. Löfberg ei tätä usko.

- Uudistus vahvistaa varmasti rehellistä ja laillista työtä.

Uudistus kuuluu niihin, joka pitkästä aikaa innostaa myös työttömiä. Alle 700 euron työmarkkinatukeen uudistus tuo reilun korotuksen.

- Tuntuu tosi hyvältä. Tämä tuo varmasti toivoa monelle työttömälle. He saavat mahdollisuuden nostaa vähän omaa elintasoaan, arvioi Johanna Laakso.

Korjattu uutisten ingressiä 2.1. klo 10.35. Jutussa oli mainittu, että myös asumistuessa otetaan käyttöön 400 euron suojaosuus ensimmäisen puolen vuoden ajalta. Tätä suojaosuutta ei Kelan mukaan kuitenkaan ole vielä otettu käyttöön.

Lue myös:

    Uusimmat