30 naudan kuoleman taustalla omistajan uupumus

Sammatista perjantaina löytyneiden 30 naudanraadon kuolinsyy on yhä epäselvä. Lohjan poliisin mukaan naudat olivat kuolleet lyhyen ajan sisällä vuodenvaihteessa. Kuolinsyystä ei kuitenkaan ole tarkempaa tietoa.

Tilan omistajan oman arvion mukaan nautojen kuoleman olisi voinut aiheuttaa esimerkiksi pilaantunut rehu. Rikosylikomisario Ari Nordströmin mukaan eläimet eivät kuolleet ruuan tai veden puutteeseen.

- Navetasta löytyi kuolleiden eläinten lisäksi kolme elossa olevaa, ruokittua nautaa, joita ei eläinlääkärin mukaan olisi tarvinnut lopettaa.

Tilaa pitää keski-ikäinen mies, joka asuu tilalla perheensä kanssa. Poliisin lauantaisessa kuulemisessa mies kertoi eläimien hoidon laiminlyönnin syyksi väsymyksen ja uupumuksen.

Miehen perheenjäsenet eivät olleet tietoisia eläinten kohtalosta, sillä mies hoiti maataloutta yksin.

Naudanraadot löytyivät eläinlääkärin käynnillä. Eläinlääkärillä ei ollut etukäteen tietoa kuolleista eläimistä. Poliisin mukaan väsymys ja uupumus esti tilan omistajaa ottamasta yhteyttä viranomaisiin.

- Osittain siinä oli taustalla myös häpeää, ettei hän kehdannut olla yhteydessä viranomaisiin.

Tilalla ei ollut käynyt eläinlääkäriä vuoteen.

Tapaus siirtyy seuraavaksi syyteharkintaan.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat