3 raivostuttavan yleistä keittiökommellusta – ja helpot korjaustavat

Et voi palata ajassa taaksepäin korjataksesi virheesi, mutta nämä yleiset ja ärsyttävät mokat saat kuitenkin paikattua huomaamattomasti.

Pieni virhe saattaa pilata ruoan maun, ulkonäön tai ainakin kokin päivän. Americas Test Kitchen ratkaisi kolme harmittavan yleistä ongelmaa, joita pätevällekin keittiövelholle saattaa sattua.

Palanut kastike

Lihaa, kanaa tai kalaa valmistettaessa pannulle saattaa jäädä palanutta "karstaa" paistetusta lihasta, joka puolestaan saattaa tehdä jälkikäteen pannulla valmistettavasta kastikkeesta kitkerän makuista. Ongelman saat kuitenkin korjattua laittamalla pannulle pilkottua sipulia – sen vapauttama neste estää ja korjaa palamista.

Rikkoutunut kakkupohja

Kakkupohjaa vuoasta irroitettaessa se saattaa hajota – useimmiten kriittisestä kohdasta. Helppo konsti onkin varata kotiin sokerikuorrutetta, ja levittää sitä rikkoutuneen kakun puolikkaisiin. Paina haljenneet osat takaisin yhteen, laita tunniksi jääkaappiin kovettumaan ja voit jatkaa kakun täyttämistä.

Roiskeita täynnä oleva mikro

Mikroon pinttyy usein roiskeita lämmitetyistä ruoista, ja sen nurkista on hankala puhdistaa sinnä jääneitä ja kovettuneita ruoanjäämiä. Saat mikron vaivatta puhtaaksi laittamalla sinne lasillisen vettä ja lämmittämällä sitä kymmenen minuutin ajan. Vesihyöry helpottaa huomattavasti pinttyneen lian irroitusta!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat