27.8.2002 Ravistelupotut ja parmanpinaatti

noin 1 kg jauhoisia perunoita
vettä
nokare voita tai margariinia
pätkä purjoa
pieni kourallinen tuoretta tai vähän pakastettua pinaattia
runsaasti tilliä tai muita yrttejä
suolaa
1. Kuori tai harjaa perunat puhtaiksi. Lisää ne kokonaisina tai lohkoina veteen ja keitä pehmeiksi. Kaada osa vedestä pois mutta jätä tilkka pohjalle.
2. Huuhdo purjo ja pinaatti hyvin ja silppua kummatkin hienoksi. Hienonna myös tilli tai muu yrtti.
3. Lisää perunakattilaan rasva, suola ja silputut kasvikset. Peitä kattila tiiviillä kannella ja ravistele kunnolla. Perunat hajoavat muusiksi ja muut ainekset sekoittuvat tasaisesti joukkoon. Anna makustua hetki kannen alla ennen tarjoilua. Tarjoa ravistelupotut esim. paahdettujen tai paistettujen ahvenfileiden tai ruisjauhoissa kieritettyjen ja sen jälkeen paistettujen muikkujen sekä parmanpinaatin kera.

Parmanpinaatti

200-300 g tuoretta pinaattia
1 pieni sipuli tai pätkä purjoa
1-2 rkl rypsi- tai oliiviöljyä
suolaa
mustapippuria myllystä
2-4 rkl parmesaanijuustoa lastuina tai karkeana raasteena
1. Silppua purjo tai sipuli ja kuullota sitä hetki öljyssä paistokasarissa.
2. Huuhdo pinaatti, ravistele vesi pois ja nosta se paistokasariin. Kuullota hetki niin pinaatti kypsyy ja menee kasaan.
3. Mausta suolalla, vastarouhitulla mustapippurilla ja juuri ennen tarjolletuontia parmesaanijuustolla.

- Toim. Kati Nappa

Lue myös:

    Uusimmat