20 kuoli Ukrainan kaivosonnettomuudessa

Ukrainalaisen hiilikaivoksessa tapahtuneessa räjähdyksessä kuoli 20 ihmistä. Maan presidentti Leonid Kutshma on jo luvannut sulkea vaaralliset kaivokset.

Ukrainan lippu


Räjähdys tapahtui Zasjadkon hiilikaivoksessa Donetskin alueella yli kilometrin syvyydessä. Myöhään eilen sattuneessa onnettomuudessa sai surmansa yhteensä 20 ihmistä. Ukrainan hätätilaministeriön mukaan yksi kaivosmies on saatu pelastettua kaivoksesta ja viety sairaalaan. Yksi kaivoksen toimihenkilö on uutistoimisto Interfaxin mukaan pidätetty.

Ukrainan presidentti Leonid Kutshma on luvannut sulkea vaaralliset kaivokset.

-Olen antanut pääsyyttäjälle ja turvallisuuspalvelulle ohjeet tarkastaa, noudattavatko kaivokset turvamääräyksiä. Ellei niin ole, kaivos suljetaan. Emme tarvitse hiiltä, jonka hinta on tällainen, Kutshma sanoi.

Hän esitti myös surunvalittelunsa turmassa kuolleiden omaisille.

Kyseessä oli jo toinen kaivosonnettomuus alueella kuukauden aikana. Heinäkuun alussa Ukrainan kaivoksessa sattuneessa onnettomuudessa 35 ihmistä sai surmansa ja 20 loukkaantui. Vuosien 1999 ja 2001 onnettomuuksissa kaivoksessa kuoli yhteensä 105 ihmistä.

Ukrainan yli 200 kaivoksessa työskentelee noin 600 000 kaivostyöläistä. Suurin osa heistä on työssä Donetskin alueella. Kaivokset tuottavat huonosti ja ovat erittäin vaarallisia eikä niitä ole uskallettu sulkea, koska korvaavaa työtä ei ole.

(MTV3-AFP-STT)

Lue myös:

    Uusimmat