20 km Helsingistä - sähköt toimivat kuin erämaassa

Myrskytuhojen aiheuttamat sähkövauriot kiusaavat vielä tuhansia suomalaisia. Fortum on saanut päivän aikana palautettua sähköt noin 5000 kotitaloudelle. Vaikka vikaa on korjaamassa noin 500 miestä, niin monet saavat odotella sähköä uuden vuoden yli.

– Osa sähköverkosta täytyy rakentaa kokonaan uusiksi ja se on työlästä hommaa, sanoo käyttöpäällikkö Jörgen Dahlqvist MTV3:lle. Fortum arvioi, että tuhojen korjauksista tulee joka tapauksessa miljoonien eurojen lasku. Vattenfallilla on puolestaan noin 4000 asiakasta yhä ilman sähköä.

Ongelmat eivät kosketa vain syvintä maaseutua, sillä esimerkiksi Espoon Suvisaaristossa on odoteltu sähköä jo kuudetta päivää.

– Fortumille pyyhkeitä! Meiltä on 20 km Helsinkiin ja sähköt toimivat kuin erämaassa. Tiedotus on myös ollut erittäin kehnoa, valittaa Bo Lindgren.

– Vessaan tai suihkuun ei ole päässyt päiviin, joten pakko kai mennä uimahalliin. Eniten ärsyttää tiedon puuttuminen, jatkuuko tämä sähkökatko päiviä vai viikkoja, sanoo Lindgren.

Suvisaariston metsässä on jo monta päivää ahertanut sähköasentaja Joni Parikka Eltel Networksiltä. Päivät ovat venähtäneet jopa 20 tuntisiksi, välillä on käyty nukkumassa. Parikka toivoisi asukkailta työrauhaa, sillä asukkaat yrittävät työmiehiltä kysellä tietoa, jota ei Fortumilta saa.

– Uusi vuosi menee sähköpylväässä, työt ei tekemällä lopu, sanoo Parikka.

Lue myös:

    Uusimmat