20 000 muisti murhattua tyttöä Belgiassa

Noin 20 000 ihmistä osallistui murhatun 9-vuotiaan tytön hautajaisiin tänään Brysselissä. Marokkolaissyntyinen Loubna Benaissa löydettiin surmattuna viime keskiviikkona läheltä kotiaan Brysselistä.

Muistotilaisuus järjestettiin moskeijassa Brysselin keskustassa, ja sitä valvomaan oli komennettu runsaasti poliiseja. Tilaisuus sujui rauhallisesti, vaikka ennakkoon pelättiin väkivaltaisuuksia. Sadat siirtolaiset rikkoivat perjantaina liikkeiden ikkunaruutuja suuttuneina poliisien toiminnasta tai pikemminkin toimettomuudesta Loubna Benaissan katoamisen selvittelyssä.

Loubna Benaissa katosi ollessaan käymässä kaupassa viime elokuussa. Hänen ruuminsa löydettiin autokorjaamon kellarista. Korjaamossa työskennellyt Patrick Derochette, joka on aiemmin tuomittu raiskauksesta, on pidätetty ja asetettu syytteeseen.

Belgian pääministeri Jean-Luc Dehaene myönsi perjantaina, että jutun tutkimuksessa oli tehty virheitä, ja lupasi viranomaisten ryhtyvän toimiin. Viime elokuun jälkeen Belgiassa on löydetty nyt kaikkiaan viisi tyttöä, jotka ovat kuolleet pedofiilien uhreina. Aiempien murhien vuoksi on asetettu syytteeseen Marc Dutroux, joka hänkin on jo entuudestaan tuomittu lapsien raiskaamisesta.
(STT-Reuter-AFP)

Lue myös:

    Uusimmat