18-vuotiaan murhasta epäilty tunnusti

18-vuotiaan murhasta epäilty 27-vuotias mies on poliisin mukaan tunnustanut teon.

Poliisi kertoo tiedotteessaan, että mies on myös kertonut tarkemmin murhayön tapahtumista. Tekoon ei liity muita henkilöitä, poliisi kertoo.

Mies on kuulusteluissa kertonut lyöneensä naista noin kymmenen kertaa päähän kovan työkalun varrella. Kunnon syytä teolla mies ei ole osannut kertoa. Hän on poliisin mukaan sanonut hermostuneensa jostakin.

Mies oli omien sanojensa mukaan vahvassa humalassa tekohetkellä. Tutkinnanjohtaja Ilkka Iivari kertoo MTV3 Uutisille, että murhan tunnustanut mies on katunut tekoaan. Miehellä on myös aikaisempaa rikostaustaa, kuten muun muassa väkivaltarikoksia.

Syytteennostamisen määräaika on tammikuun puolivälissä. Poliisi jatkaa vielä teknistä tutkintaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat