18-vuotiaan epäillään murhanneen ikätoverinsa kadulla ennen kotibileitä

Keski-Suomen käräjäoikeus on vanginnut 18-vuotiaan äänekoskelaisen pojan todennäköisin syin murhasta epäiltynä. Pojan epäillään puukottaneen ikätoverinsa hengiltä perjantain ja lauantain välisenä yönä.

18-vuotias uhri oli ollut matkalla kotibileisiin, kun epäilty oli hyökännyt kadulla hänen kimppuunsa.

- Kuulusteluissa ei ole käynyt ilmi, että uhri olisi käynyt epäiltyyn käsiksi vaan hän olisi ollut tässä nimen omaan ottavana osapuolena, kuvailee tutkinnanjohtaja Reima Rossi Keski-Suomen poliisista.

Epäilty oli puukottanut poikaa. Tapahtumalla oli tiettävästi silminnäkijöitä. Kukaan ei mennyt kahakointiin väliin, mutta poliisi hälytettiin paikalle.

- Meillä ei ole tietoa, että tapahtumiin olisi menty väliin.

Vangitsemisoikeudenkäynti käytiin tänään suljetuin ovin.

- Voidaan luennehtia, että epäilty on myöntänyt tapahtumien kulun ja teon, mutta rikosoikeudellisesta arviosta puolustus on erimielinen.

Tutkinnanjohtaja painottaa, että juttua tutkitaan murhana teon erityisen raakuuden ja julmuuden, ei suunnitelmallisuuden vuoksi.

- Paino erityisesti sanalla julma, sanoo Rossi.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat