16-vuotiasta tyttöä paritettiin Helsingissä

Poliisi epäilee 38-vuotiaan miehen syyllistyneen 16-vuotiaan tytön paritukseen. Toimintaa hoidettiin Internetin kautta.

38-vuotiaan helsinkiläismiehen epäillään syyllistyneen 16-vuotiaan tytön parittamiseen kevään aikana. Mies järjesti Pirkanmaalta kotoisin olevalle nuorelle tytölle asiakkaita Internetin välityksellä. Asiakkaat otettiin vastaan hotellihuoneissa ja yksityisasunnossa Helsingissä.

Lisäksi miehen uskotaan yrittäneen huokutella toimintaan mukaan myös 15-vuotiasta helsinkiläistyttöä, jonka kanssa mies oli useasti sukupuoliyhteydessä. Tältä osin poliisi epäilee miestä lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.

Mies on ollut esitutkinnan aikana pidätettynä. Häntä ei vaadittu vangittavaksi, koska lain mukaisia edellytyksiä ei ollut olemassa. Miehellä ei ole aiempaa rikollista taustaa. Toimintaa ehti jatkua parisen kuukautta.

Myös asiakkaat tutkinnan kohteena

16-vuotias tyttö oli miehen järjestämien asiakkaiden lisäksi hankkinut itse huomattavan määrän asiakkaita. Heitä uskotaan olleen kevään aikana jopa satakunta.

Poliisi epäilee asiakkaita seksuaalipalvelujen ostamisesta nuorelta. Rikoslaki kieltää seksuaalipalvelujen ostamisen alle 18-vuotiaalta. Tutkinta on tältä osin alkuvaiheessa.

Jutun jäljille päästiin, kun 16-vuotiaan tytön vanhemmat tekivät poliisille ilmoituksen. Tytön kotipaikan lastensuojeluviranomaiset hoitavat nyt tytön asiaa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat