16 kuollut hirmumyrskyssä

Yhdysvalloissa on kuollut ainakin 16 ihmistä Sandyn takia, kertoo uutiskanava CBS.

Pohjois-Amerikan itärannikkoa riepotteleva myrsky on nostattanut tulvavesiä New Yorkin kaupungin kaduille, ja suuri osa ala-Manhattanista on pimeänä sähkökatkosten vuoksi.

Itärannikkoa riepotteleva myrsky on nostattanut tulvavesiä New Yorkin kaupungin kaduille, ja suuri osa ala-Manhattanista on pimeänä sähkökatkosten vuoksi.

Tulvavesi on tukkinut metro- ja autotunneleita. Tulvien takia JFK:n kansainvälinen lentokenttä on suljettu.

Sähkönsä menettäneet sijaitsevat erityisesti Queensissa ja Staten Islandilla. Sähköyhtiö ConEdison suunnittelee katkaisevansa lisäksi ennakoivasti sähköt osalta eteläisen Manhattanin sekä Brooklynin asiakkailtaan välttääkseen vielä suuremmat vahingot.

Alavat alueet tulvivat

Tulvavesi on vyörynyt New Yorkin alaville alueille. Queensissa on tullut kymmenkertainen määrä soittoja 911-hätänumeroon: pääasiassa kaatuneiden puiden ja tulvien vuoksi.

Kaupunki on sulkemassa lisää siltoja ja aiemmin ilmoitettujen lisäksi. Neljä Manhattanilta East River -joen yli kulkevaa siltaa katkaistaan liikenteeltä iltaseitsemältä paikallista aikaa.

Pahin edessä yöllä

Pormestari Michael Bloomberg korosti uusimmassa tiedotustilaisuudessaan, että pahin on edessä.

– Tämä ei ole ikävä myrsky. Tämä on vaarallinen myrsky, Bloomberg sanoi.

Kaupunki ei enää evakuoi: asukkaita pyydetään hakeutumaan turvallisiin sisätiloihin siellä, missä ovat.

– Jos ei ole pakko mennä ulos, älä mene. Nyt on tärkeää pysyä sisällä. Älä käytä hissejä, jos ei ole pakko, pysy pois ikkunoista ja sulje verhot.

Katso Päivi Sinisalon raportti Washingtonista (Huomenta Suomen uutiset):

Lue myös:

    Uusimmat