150 kilon dynamiittivarkaus selvisi - syynä "halu tutustua aineen ominaisuuksiin"

Poliisi on saanut kiinni 150 kiloa dynamiittia sekä useita nalleja Iisalmen kaupungilta varastaneet nuoret miehet.

Paikkakuntalaiset 20-30-vuotiaat nuorukaiset murtautuivat kaupungin omistamaan räjähdeainevarastoon syyskuun alussa.

Poliisille tutut miehet ovat tunnustaneet teon. Tekijät olivat jo ehtineet käyttää pienen osan valtavasta dynamiittierästä muun muassa räjäyttelemällä niitä Iisalmen ympäristössä sijaitsevilla hiekkamontuilla.

- Tarkoitus ei ollut myydä dynamiittia eteenpäin. Kyllä teon motiivina oli ilmeisesti vain halu tutustua dynamiitin ominaisuuksiin, luonnehtii apulaispoliisipäällikkö Ilkka Aitto-oja Pohjois-Savon poliisista.

Loput räjähteet on saatu poliisin haltuun.

Varkauksista kymmenien tuhansien saalis

Dynamiittivarkauden ohella selvisi myös useita tänä ja viime vuonna Pohjois-Savon alueella tapahtuneita omaisuusrikoksia. Miesten kohteina ovat olleet erilaiset varastot sekä veneiden perämoottorit.

Poliisit takavarikoivat miesten hallusta runsaasti anastettua omaisuutta, yhdeentä useiden kymmenien tuhansien eurojen arvosta. Tekoja on tutkittu varkauksina, törkeinä varkauksina ja räjähderikoksina.

Tutkinnan yhteydessä on ollut vangittuna kaksi henkilöä ja otettu kiinni muutamia.

Lue myös:

    Uusimmat