15 väittämää ravintoloiden aukioloajoista – mitä mieltä sinä olet?

Sisäministeri Päivi Räsäsen esittämä ravintoloiden aukioloaikojen rajoittaminen on noussut tunteikkaaksi puheenaiheeksi verkossa.

Kokosimme yleisökeskustelussa toistuvia yleisiä väittämiä uudistuksen puolesta ja sitä vastaan. Osallistu keskusteluun aiheesta MTV3 Uutisten Facebook-sivulla.

1. Koska yksilö ei pysty hallitsemaan kunnolla alkoholinkäyttöään, sääntelyä on lisättävä puuttumalla myös aukioloaikoihin.

2. Yhteiskunnan ei ole järkevää puuttua ihmisen vapauteen käyttää alkoholia jo valvotussa ravintolassa.

3. Aukioloaikojen rajoittaminen helpottaisi resurssipulasta kärsivän poliisin työtä.

4. Aukioloaikojen rajoittaminen heikentäisi ravintola-alaa merkittävästi, mikä vaikuttaisi verotuloihin ja työllisyyteen.

5. Ihmiset ymmärtäisivät tulla aikaisemmin baariin. Ennenkin ehti juhlia, vaikka ravintola oli auki vain yhteen.

6. Ihmisellä ei ole aikaa tulla ravintolaan nykyistä aikaisemmin.

7. Aukioloaikojen rajoittaminen siirtäisi illan ohjelmaa, kuten keikkoja aikaisemmaksi.

8. Ravintolassa juominen edistää ihmisen sosiaalisuutta ja ohjaa käyttöä terveelliseen suuntaan.

9. Pitkän ravintolaillan aikana ihmiset juovat itsensä yhä pahempaan humalaan.

10. Pitkän ravintoillan aikana ihmiset eivät kiirehtisi juomaan itseään vaaralliseen kuntoon.

11. Aukiolotuntien rajoittaminen vähentäisi järjestyshäiriöiden määrää.

12. Hälytykset siirtyisivät koteihin ja valvonnan ulkopuolelle.

13. Elämänlaatu sekä työ- ja opiskeluteho paranee, kun ravintolassa ei olla aamutunneille asti.

14. Aamuun asti auki olevasta ravintolasta ihmiset poistuisivat tasaisesti, mikä vähentäisi häiriöitä.

15. Ihmiset vain aikaistaisivat juopottelua ja samat järjestyshäiriöt olisivat edessä.

Lue myös:

    Uusimmat