15 000 ekstaasitablettia ladosta etsineelle yli viiden vuoden vankeustuomio

Kymenlaakson käräjäoikeus on tuominnut 26-vuotiaan vantaalaisen Sami Vainikan viiden vuoden ja kuuden kuukauden vankeuteen törkeästä huumausainerikoksesta.

Oikeus katsoi, että Vainikka oli yrittänyt hankkia ja levittää 15 100 kappaletta MDMA:ta sisältävää ekstaasitablettia.

Helsingin rikospoliisin huumerikosyksikkö takavarikoi huumeet ladosta Kouvola-Kotka -tien varresta syyskuussa. Huumeet löytyivät ladon alustarakenteista. Poliisi sai Vainikan kiinni paikanpäältä.

Vainikka kiisti oikeudessa menneensä latoon hakemaan huumeita. Hän ei edes tiennyt huumeiden olleen ladossa. Latoon Vainikka sanoo menneensä, koska hänelle tuli äkillinen ulostustarve. Oikeus katsoi, ettei Vainikan tarina vastannut hänen toimiaan kiinniottopäivänä.

Lisäksi oikeus katsoi Vainikan liittyneen huumeiden levittämiseen, koska kotietsinnässä Vainikan asunnon lattialta oli löytynyt minigrip-pusseja ja muovihansikkaita. Kiinniottohetkellä Vainikan autossa oli ollut vaaka. Oikeuden mukaan kyseisten seikkojen takia ei jäänyt järkevää epäilystä siitä, että Vainikka olisi ollut ladossa muusta syystä kuin huumeiden noutamistarkoituksessa.

Poliisin ladosta takavarikoima huume-erä vastaa suuruudeltaan edellisenä vuonna koko maassa takavarikoitua ekstaasimäärää.

Lue myös:

Lue myös:

    Uusimmat