Jalkapallon tähtivalmentaja Sonia Bompastor on paljastanut 13 vuotta salassa pysyneen suhteensa apuriinsa Camille Abilyyn. Ranskalaiskaksikolla on neljä yhteistä lasta.
Sonia Bompastor ja Camille Abily pelasivat jalkapalloa 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä samoissa ranskalaisissa seuroissa ja Ranskan maajoukkueessa. Ranskalaispari valmensi sittemmin samaan aikaan Lyonia, Abily Bompastorin apulaisena, ja viime vuodesta lähtien he ovat luotsanneet yhdessä Chelseaa.
Naiset pystyivät pitämään pitkään parisuhteensa salassa, mutta Bompastor kertoo asiasta tuoreessa omaelämäkerrassaan "A Life in Football".
– Meidän olisi pitänyt kertoa siitä heti alussa, Bompastor sanoi L'Équipen mukaan.
Kaksikko on asunut yhdessä 13 vuoden ajan ja heillä on neljä lasta, jotka ovat 3–9-vuotiaita.
Bompastor luonnehtii yhteistä aikaa 13 vuodeksi valheita. Siitä puhuminen on yhä vaikeaa.
Abilyn mukaan on ennen kaikkea hyväksyttävä itsensä. Lapsillekaan heidän suhteensa ei ole ollut ongelma.
– Meillä on ollut onnea, on mennyt erittäin hyvin, Abily kertoi.
Hän korosti, ettei kaksikko työskentele yhdessä sen takia, että he ovat pari, vaan siksi, että he täydentävät toisiaan. Bompastor on samaa mieltä.
– Camille ei ole tyttöystäväni töissä. Camille on apuvalmentajani. Tunnemme toisemme ja täydennämme toisiamme niin hyvin, että olemme todella tehokkaita työssämme.
Chelsea vireessä
Bompastor on voittanut Ranskan mestaruuksia sekä pelaajana että valmentajana. Pelaajana hän juhli Mestarien liigan titteliä kahdesti ja päävalmentajana hän on yltänyt saavutukseen kerran.
Abily saavutti pelaajana monien Ranskan mestaruuksien lisäksi viisi Mestarien liigan mestaruutta.
Kaksikon valmentamalla Chelsealla kulkee. Se johtaa Englannin naisten pääsarjaa tilillään 13 voittoa ja yksi tasapeli. Tappioita ei ole liigakauden aikana toistaiseksi tullut.