13-lapsisen kauhuperheen kidutettuja lapsia myös kiusattiin julmasti: Entinen luokkatoveri julkaisi koskettavan anteeksipyynnön

Turpinin perheen kidutetuiksi ja hyväksikäytetyiksi epäiltyjä lapsia myös kiusattiin koulussa. CBS News kertoo luokkakaverin julkaisseen koskettavan kirjoituksen, jossa kertoo häpeävänsä käytöstään.

13-lapsisen Turpinin perheen vanhemmat pidätettiin Kaliforniassa Yhdysvalloissa epäiltynä lastensa kidutuksesta ja hyväksikäytöstä.

CBS News kertoo, että vanhimman Turpinin perheen lapsen kanssa samassa päiväkodissa ja samalla ala-asteella ollut mies on julkaissut Facebookissa kirjoituksen, jossa hän kertoo syyllisyydestä ja häpeästä liittyen tytön kohteluun.

Luokkatoveri kertoo, miten järkyttävää oli kuulla, että tyttö, jota kiusattiin koulussa haisevaksi, joutui kirjaimellisesti istumaan omissa jätöksissään, koska hän oli ollut sidottuna sänkyyn.


– Muistan etäisesti, miten koko kolmas luokkamme pilkkasi häntä, koska opettaja oli pyytänyt häntä heittämään pois foliokääreen, jolla hän yleensä sitoi hiuksensa. Sen vuoden jälkeen Jennifer muutti pois ja hänet unohdettiin, kun siirryimme seuraavaan lapseen, jota pidimme likaisena, mies kirjoittaa.

Hän kirjoittaa toivovansa, että aiempi luokkatoveri voisi vielä parantua ja elää täysipainoista elämää. Luokkalainen kirjoittaa, että tyttö oli ollut yksi mukavimmista ihmisistä, jonka hän oli tavannut, ja että hänessä oli toiveikkuutta.

Toinenkin luokkakaveri myöntää kiusaamisen

Tytön toinen luokkatoveri oli kertonut AP:lle, että tyttö oli hiljainen ja että hänellä oli aina tahraiset, liian pienet farkut, ja että häntä kiusattiin usein.

Turpinin perheen tapaus on herättänyt laajaa kansainvälistä huomiota. David ja Louise Turpinia syytetään 13:en 2–29-vuotiaan lapsensa hyväksikäytöstä eivätkä naapurit tai sukulaiset olleet nähneet merkkejä lasten huonosta kohtelusta.

Vanhemmat pidätettiin, kun heidän 17-vuotias tyttärensä karkasi ikkunasta ja soitti poliisit. Viranomaiset löysivät sisarukset, joista kolme oli sidottu sänkyyn, kotoaan.

Lue myös:

    Uusimmat