1200 suomalaista merkitsi Deutsche Telekomia

1200 suomalaista sijoittajaa merkitsi saksalaisen teleyhtiön Deutsche Telekomin T-osakkeita, ilmenee yhtiön tiedotteesta. Deutsche Telekomilla on annin jälkeen saksalaisista yhtiöistä eniten yksityisiä osakkeenomistajia, 1,7 miljoonaa.

Deutsche Telekomilla on nyt hallussaan myös kotimarkkinoidensa ulkopuolisten osakkeenomistajien maailmanennätys. Uusia T-osakkeita osti esimerkiksi 522 000 italialaista ja lähes 50 000 espanjalaista.

Deutsche Telekom ilmoitti sunnuntaina myös asettavansa osakeannissaan myytyjen osakkeiden hinnan 39,5 euroon. Annin hinta on pääjohtaja Ron Sommersin mukaan 13 prosenttia korkeampi kuin yhtiön osakkeen hinta 27. toukokuuta, jolloin anti käynnistyi. Hinta vastasi kuitenkin Deutsche Telekomin perjantaista kurssia. Kaupankäynti uusilla osakkeilla alkoi maanantaina.

285,9 miljoonan osakkeen anti ylimerkittiin kaksinkertaisesti, ja osakkeita allokoitiin yksityisille sijoittajille euroalueella noin 62 prosenttia perustarjouksesta. Yksityisten sijoittajien joukossa on myös lähes 112 000 yhtiön omaa työntekijää, mikä on yli 55 prosenttia merkintään oikeutetuista työntekijöistä.

Deutsche Telekom ilmoitti käyttävänsä annista saadut 11 miljardia euroa, 66 miljardia markkaa, yhtiön kansainvälisen aseman vahvistamiseen.
(STT-REUTERS)

Lue myös:

    Uusimmat