12 vuotta vankeutta toimittajalle Ruandassa

Ruandan kansanmurhaa tutkiva kansainvälinen tuomioistuin on lagettanut kahdentoista vuoden vankeustuomion toimittaja Georges Ruggiulle.
Ruggiu oli Ruandan vuoden 1994 verilöylyn aikaan hutujen radioaseman toimittaja.

Italialais-belgialaista syntyperää oleva Ruggiu myönsi oikeudenkäynnissä syyllistyneessä radio-ohjelmissaan kansanmurhaan yllyttämiseen. Arviolta noin 800 000 tutsiheimolaisen ja maltillisen hutun arvioidaan saaneen surmansa verilöylyssä, jonka ääriliikettä edustavat hutut toimeenpanivat Ruandassa kuusi vuotta sitten.

YK:n perustama Ruandan kansainvälien tuomioistuin pitää istuntojaan Tansaniassa. Aiemmin kansanmurhasta on langetettu tuomio seitsemälle ihmiselle. Juttunsa käsittelyä odottaa lisäksi yli 40 epäiltyä. Ruandan viranomaiset ovat pidättäneet lisäksi noin 125 000 ihmistä, joiden epäillään olleen osallisina kansanmurhaan.
(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat