12-vuotias poika eksyi hiihtoretkellä – poliisilta varoittavia esimerkkejä tunturimatkailijoille

Lapin poliisilaitos kertoo viiden varoittavan esimerkin avulla, että erityisesti Lapin kevätkeleistä nauttivien on syytä ottaa kunnon varusteet mukaansa ja kertoa reittisuunnitelmistaan jollekin.

Muista nämä!

Ota ulkoillessasi mukaan täyteen ladattu puhelin, jota on hyvä säilyttää siten, että se pysyy lämpimänä. 

Ota mukaan myös puhelimen varavirtalähde ja juomista. 

Lataa puhelimeen 112-sovellus, jonka kautta hätäkeskukseen soittamalla puhelimen sijainti saadaan paikannettua tarkasti.

Pelkkään tekniikkaan ei pidä luottaa, sillä Lapissa on paljon katvealueita, joissa puhelin ei toimi. Kaikki puhelinmallit eivät myöskään toimi pakkasella. 

Kerro reittisuunnitelmastasi ja aikataulustasi jollekin.

Vinkit: Poliisi

Eksyminen vei voimat

Viime lauantaina nainen eksyi hiihtoreitiltä Kilpisjärvellä. Hän oli löytänyt takaisin reitille, mutta ei jaksanut enää hiihtää pois maastosta. Naisen olinpaikka saatiin paikannettua puhelimen avulla. Paikallinen safari-yrittäjä haki moottorikelkalla naisen pois maastosta.

Pojat eksyivät hiihtoretkellä

12- ja 15-vuotiaat pojat eksyivät sunnuntaina Äkäslompolossa. Pojat olivat lähteneet hiihtämään, mutta eivät saapuneet sovittuun paikkaan, eikä poikien puhelimiin saatu yhteyttä. Pojat löytyivät lopulta Jounin Kaupasta.

Hiihto piti eksyneen lämpimänä

Noin 50-vuotias nainen eksyi sunnuntaina hiihtolenkillä Muoniossa. Vastikään Etelä-Suomesta Lappiin muuttanut nainen oli lähtenyt hiihtämään kello 16 aikaan. Hän oli eksynyt ja ilmoitti siitä hätäkeskukseen puolenyön aikaan. Nainen paikannettiin puhelimen perusteella ja poliisi nouti hänet maastosta moottorikelkalla. Poliisin mukaan nainen oli olosuhteisiin nähden hyvässä kunnossa ja hän oli pitänyt itseään lämpimänä hiihtämällä.

Mies käveli 10 kilometriä harhaan

Maanantaina noin 50-vuotias eteläsuomalainen mies eksyi Pallaksella. Miehen oli tarkoitus kävellä Hotelli Pallakselta Vuontisjärvelle, mutta hän eksyi matkalla. Hänet löydettiin noin kymmenen kilometriä sivussa suunnittelemaltaan reitiltä. Mies oli kylmettynyt ja hänet toimitettiin tarkkailuun Muonion terveyskeskukseen.

Puhelimen akku hyytyi kylmässä ilmassa

Eilen 12-vuotias eteläsuomalainen poika eksyi hiihtolenkillä Äkäslompolossa. Poika oli lähtenyt hiihtämään Äkäslompolon puolelta laskettelurinteiltä mökilleen. Hän ei kuitenkaan saapunut mökille ennen pimeän tuloa. Poika oli palanut eksyttyään lähtöpaikan lähistölle, josta poliisipartio löysi hänet. Pojan puhelimesta oli loppunut akku kylmässä ilmassa.

Lue myös:

    Uusimmat