12-vuotiaan seikkailu autiotalossa päättyi karmivaan löytöön

Yhdysvalloissa autioituneeseen taloon seikkailemaan mennyt poika koki melkoisen järkytyksen löydettyään tyhjäksi kuvittelemastaan talosta muumioituneen ruumiin.

Poika oli löytänyt ruumiin köydestä roikkumasta talon komerosta sunnuntaina. Viranomaisten mukaan ruumis on ollut talossa noin viisi vuotta. Tapauksesta uutisoi CNN.

Daytonissa sijaitsevan talon oli kuviteltu olevan asumaton, paikka oli ränsistynyt pahoin vuosien kuluessa.

Talossa ei ollut käynyt ketään vuosiin, eikä asunnossa ollut juurikaan kalusteita.

Yhdestä talon komerosta löytyi kuitenkin roikkumasta talon omistajan muumioitunut ruumis. 

Ruumis oli päässyt muumioitumaan, koska se oli ollut komerossa suojassa eläimiltä ja hyönteisiltä, sekä nopealta hajoamiselta.

– Siellä mistä ruumis löydettiin, se oli kohtuullisen suojassa auringonvalolta, kosteudelta ja lämmöltä, kuolinsyyntutkija Kent Harshbarger kerto CNN:n yhteistyökanava WDTN:n haastattelussa.

Kuolleena löydetty talon omistaja ei ollut aiemmin juurikaan tekemisissä naapureidensa kanssa. Hän oli vieraantunut myös perheestään, eikä kukaan ollut ilmoittanut häntä kadonneeksi.

Poliisit hälytti paikalle lopulta ruumiin löytäneen pojan äiti, joka oli käynyt talossa vahvistamassa löydön.

Lue myös:

    Uusimmat